Lupa Olla

Lupa Olla Tervetuloa pysähtymään elämäsi tärkeimpien asioiden äärellä turvallisessa ja kohtaavassa vuorovaikutuksessa. Opiskelen parh. pari- ja perhepsykoterapeutiksi.

Olen sairaanhoitaja, terveydenhoitaja, Ihminen tavattavissa -terapeutti ja psykodraamaohjaaja.

Tämän aamupäivän vietin kotiolkkarissa ryhmämuotoisessa etätyönohjauksessa, johon osallistun yksilömuotoisen työnohjauks...
26/08/2026

Tämän aamupäivän vietin kotiolkkarissa ryhmämuotoisessa etätyönohjauksessa, johon osallistun yksilömuotoisen työnohjauksen rinnalla säännöllisesti.

Tuntui tärkeältä saada taas tukea, peilausta, perspektiiviä ja uusia näköaloja, vahvistusta ja rohkaisuakin. Se mahdollistuu, kun suostuu työnohjaukseen keskeneräisenä ja sopivalla tavalla nöyränä: voitteko auttaa minua näkemään sitä mitä en itse vielä näe - toisaalta itsessäni ja omassa tavassani toimia työssäni, toisaalta sen esiin nostamissa tunteissani.

Työnohjaus on yksi tärkeä, ja terapeutin työssä välttämätönkin, tapa huolehtia itsestään ja ammatillisuudestaan. Terapiatyössä ensiarvoisen tärkeäksi tulee se miten terapeuttina kykenen havainnoimaan ja reflektoimaan omaa toimintaani rehellisesti ja läpinäkyvästi. Ilman sitä riskinä voi olla, että en kykene näkemään ja kuulemaan asiakasta, vaan vain luulen näkeväni ja kuulevani, kun omat tulkintani tilanteessa värittävät kohtaamisen tapaa. Mitä kauemmin tätä työtä olen tehnyt, sitä paremmin minulle kaiken aikaa on hahmottunut se miten vaarallista on luulla tietävänsä, näkevänsä ja kuulevansa. Onkin aivan eri asia nojata teorioihin ja luoda mahdollisimman tyhjä, ”ei-tietämisen tila” asiakkaan ja itseni välille ja suostua ennenkaikkea ihmisenä yhteiselle, uteliaalle matkalle kohti asiakkaan kokemusmaailmaa, kuin asettua asiantuntijan ja auttajan paikalle. Itsestään on hyvä nähdä ainakin se mistä käsin otan ihmisen kulloinkin vastaan. Asiaosaaminen toki kuuluu asiaan, m***a se ei saa sivuuttaa minussa sitä ihmistä, joka kykenee jakamaan toisen kanssa hetken aidosti ja todellisesti oman ihmisyytensä kautta ja avulla.

Mitä minä kohtaan itsessäni kun kohtaan toisen? Miten tulen sen kanssa toimeen? Miten kykeneen erottamaan itseni toisesta, omat tunteet ja kokemukset erillisinä toisen tunteista ja kokemuksista — silloinkin, kun niissä on jotain hyvin tuttua ja samaistuttavaa? Miten kannan työssäni vastuun yhtä aikaa eettisesti ja sekä oman jaksamisen että asiakkaan prosessin kannalta kestävästi? Miten olen riittävän läpinäkyvä ja inhimillinen ja samalla asiakkaalle turvallinen ja tilaa antava?

Yhdessä jaettu on yhdessä koettu - se antaa ja kantaa ❤️.

Nyt riittää! Palattuani töihin loman jälkeen, oli työsähköpostini täynnä roskaa. Vain muutama oikeasti tärkeä viesti oli...
18/08/2026

Nyt riittää!

Palattuani töihin loman jälkeen, oli työsähköpostini täynnä roskaa. Vain muutama oikeasti tärkeä viesti oli hukkua kaikenlaisten mainosten ja kalasteluviestien tulvaan.
Poimin joitakin absurdeja otsikoita talteen hahmottaakseni epätodellisuuden ja todellisuuden rajaa. Lomalla saavuttamani sisäinen levollisuus on hyvä alusta kuohumaan pyrkiville tunteilleni, joita sähköpostin ylikuorma herättää. Levollinen mieli listasi roskapostiin päätyvien viestien otsikoita:

”Rakas rouva Juutilainen!
Teille on myönnetty
1,5 miljoonaa dollaria apurahaa!

Aiotko todella vielä kärsiä yhden kesän?
Lopeta koiran haukunnan sietäminen!
Hanki täydellinen suoja kotisi hyönteisiltä!

Kuinka kauan aiot vielä sietää polvikipua?
Seuraa sykettäsi, veren happitasoa, unta, verenpainetta ja päivittäistä aktiivisuutta!
Herää ilman niskakipua!

Kommunikoi ilman rajoja millä kielellä tahansa – vain sekunneissa!

Vaarallinen ikkunanpesu
kuuluu menneisyyteen!
Lapsesi uusi paras ystävä! ”

On erilaisia tulvia. Luonnonilmiönä tulvassa on kyse siitä miten vesi peittää maan esimerkiksi rankkasateiden, lumen sulamisen tai merenpinnan nousun seurauksena. Kun maa peittyy ja elämä joutuu veden varaan, on selvää, että katastrofi uhkaa.

Meillä ihmisillä asioiden tulva voi aiheuttaa omanlaisiaan katastrofeja, joiden seurauksena voi olla elämän hallinnantunteen menettäminen – kuin maa katoaisi jalkojen alta. Vyöry erilaisia asioita haastaa inhimillisen kantokyvyn rajat, jolloin kuka tahansa on vaarassa kompastella, kaatua ja uupua. Uimataitoisinkaan ei jaksa loputtomiin veden varassa oloa, vaan tarvitsee aika ajoin maata jalkojensa alle palautuakseen.

Rasittava roskaposti on vielä pieni rasite, eikä sen rinnastamiseen tulva välttämättä ole paras sana. Oma mittaluokkansa kun on sillä kun oman elämän ongelmat, haasteet ja rasitteet vyöryvät päälle lupaa kysymättä. Niitä ei useinkaan voi kantaa roskakoriin, varsinkaan nappia painamalla. Jotain yhteistä roskapostilla ja elämää uhkaavilla tulvilla kuitenkin voi olla.

Ne voivat toisinaan pitää sisällään jotakin sellaista, josta meidän on hyvä tulla tietoiseksi. Millaista kommunikaatiota ja
millaisia dynamiikkoja erilaiset sosiaaliset suhteemme todentavat? Miten toimimme suhteessa erilaisiin kutsuihin, tarjouksiin, odotuksiin ja vaatimuksiin?

Pyrkivätkö ne käyttämään hyväksi hyväuskoisuuttamme? Hakevatko ne vertaistaan röyhkeydelleen? Lyövätkö ne iskuja palleaan mauttomuudellaan, ajattelemattomuudellaan ja vastuuttomuudellaan? Antavatko ne ymmärtää, että välittäisivät, m***a osoittautuvatkin käytännössä vain omia tarkoitusperiään palveleviksi, yksipuolisiksi hyötymistoiminnoiksi? Piileekö niissä vaatimus, näkyvä tai näkymätön, jota emme voi vastustaa?

Millainen tulva sellainen pulma. Mitä täytyisi tapahtua, että selviän siitä? Että löytäisin maata jalkojeni alle, selkeyttä suhteisiin ja tilaa hengähtää? Että voisin erottaa aidon välittämisen ja hyväksikäyttämisen toisistaan? Että voisin valita mille sanon kyllä ja mille ei? Että voisin erottaa epätodellisuutta todellisuudesta?

Sähköpostitulva on pieni pulma. Samalla se on kuitenkin pienimuotoinen heijastus siitä, että on oltava hereillä sen suhteen mitä ovia elämässään avaa ja mitä sulkee, jotta tulva ei pääse yllättämään ja viemään mennessään. Tätä valintaa tehdäkseen on voitava olla sen verran kosketuksissa itseensä, että voi kuulla mikä on itselle totta ja mikä ei. Että voi tarttua epäkohtiin tulematta yliajetuksi. Että voi kantaa oman vastuunsa, mennä vastaan ja olla vastassa. Että voi olla aidossa yhteydessä feikin sijaan. Että voi avautua vetäytymisen sijaan, hiljentyä hyökkäämisen sijaan. Että voi elää, eikä vain selviytyä.

Pysähdyn vielä viimeisen hetken otsikoiden äärellä ja peilaan niitä omaan todellisuuteeni — siihen ainoaan, jonka asiantuntija itse olen. Totean seuraavaa:

En ole Rakas kyseisen viestin lähettäjälle. Feikki ei lävistä, en ole imarreltu moisesta miellyttämisyrityksestä, vaan tunnen ärtymystä epätodellisuudesta.

En ole hakenut apurahaa, miten siis voisin sitä edes saada?

En ole kärsinyt yhdestäkään kesästä tähänkään asti, joten en ymmärrä kysymystä.
Minun koirani haukkuminen ei ole minulle ongelma.
En usko täydellisyyteen, en edes hyönteisten torjunnassa.

Polveni eivät ole kipeät,
enkä halua orjuuttaa itseäni jatkuvalla verenkiertoelimistöni toiminnan seuraamisella.
Toisinaan niskani on kipeä, toisinaan ei – en usko, että siihen auttaa pelkkä tyyny, vaikka ymmärrän sillä toki olevan iso vaikutus.

En tahdo kommunikoida ilman rajoja, eikä minulla ole mitään syytä pyrkiä nopeutettuun kommunikaatioon, ei varsinkaan vierailla kielillä. Uskon enemmän hitauteen ja kokonaisvaltaisuuteen kommunikaatiossa.

Ikinä en ole kokenut ikkunanpesua vaaralliseksi. Eikä minun tarvitse tietää miten pilvenpiirtäjien tai korkeudeltaan viisimetristen talojen ikkunat pestään. Sitäpaitsi monet vanhat konstit toimivat mielestäni erityisesti ikkunanpesussa.

Ja vielä P.s. Lapseni ei tietääkseni tuppaa rustailla ystäviään paremmuusjärjestykseen. Ystävät on ystäviä, tuttavat tuttavia ja tuntemattomat tuntemattomia — kunnes toisin todistetaan.

Kesän lapsi Loman odotettu aikatauluttomuus luo kokemuksen kaiken mahdolliseksi tulemisesta: sitten ehdin sitä ja tätä, ...
23/07/2026

Kesän lapsi

Loman odotettu aikatauluttomuus luo kokemuksen kaiken mahdolliseksi tulemisesta: sitten ehdin sitä ja tätä, kuin aikaa ei olisikaan.

Ja kuitenkin aika on. Se liikkuu kuin tuuli, lomallakin, havahduttaessaan taas uuteen päivään, uuteen viikkoon. Ja mitähän kaikkea olen tehnyt tai jättänyt tekemättä? Olenko pessyt mattoja, maannut riippukeinussa? Olenko tavannut ystäviä? Olenko lukenut kirjoja? Olenko käynyt kesäteatterissa? Olenko polkenut fillarilla, kävellyt paljain jaloin hiekkatiellä? Olenko istunut torilla kahvilla? Olenko kerännyt mustikoita? Olenko saattanut keskeneräisiä projekteja loppuun?

Päivämäärät olen onnistunut unohtamaan. Löytänyt itseni nukahtamasta kesken sudokun ja keittänyt kirsikkahilloa runsaasta yhden puun sadosta. Jotain muutakin olen tehnyt ja se on tuntunut merkitykselliseltä ilman alleviivaamistakin, ilman sen suurempaa noteeraamista.

Kun tarkemmin tätä kaikkea havainnoin, huomaan miten merkityksellisyys on siellä missä mitään, itseäänkään, ei tarvitse pakottaa – ei löysäilyyn eikä ahkeruuteen, ei ruotimiseen eikä luettelemiseen. Asioita ilmaantuu, niihin tarttuu ja ei tartu, aika liikkuu säilyttäen armollisuuden, jossa merkityksellisyys on ja lepää.

M***a, olen myös kadottanut merkityksellisyyttä. Joutunut hädän väreisiin, huolen aallokkoihin. Milloin en ole ollut oikein tai riittävä, milloin en ole ollut siellä missä pitäisi tai tehnyt sitä mitä pitäisi. Kas, merkityksellisyys pakenee sieltä missä hätä syttyy. Sinne tulee pakko ja paine, eikä siitä aina edes saa kiinni mistä se tulee ja mitä se vaatii.

Omissa hädän häivähdyshetkissäni olen maistanut ilmassa tuttua huolestuneisuutta kun jokin minussa on valpastunut tarkastelemaan milloin tehtyä tai tekemätöntä, milloin tavoitettua tai tavoittamatonta. Kuin lomalla pitäisi olla jokin tavoite ja suunta. Kuin sellaiseksi ei riittäisikään se, että saa palautua ja unohtaa aikataulut.

Huoli on huutanut toisinaan korviini epäileviä kysymyksiä: Onko loma-aika mennyt hukkaan? Onko minut unohdettu? Olenko minä unohtanut? Olenko tavoittanut kesästä jotain sellaista mitä kaikki muut ilmeisesti ovat? Olenko surun vaikutuspiirissä, vai mistä nousee ajoittainen ihme kiukku ja tyytymättömyys, nuo loman tuholaiset?

Kun pilvet lipuvat taivaalla omilla paikoillaan ja tuuli on leppeä iholla, aikuinen minussa ymmärtää miten lapsi odottaa milloin aikuinen pysähtyy, että häntä voisi yrittää lähestyä.

Päätän, että kun ääni taas alkaa voimistua, aion pysähtyä sen äärellä. Kertoa sille, että ymmärrän valitsemaansa ajankohtaa lähestyä — milloin muulloinkaan pääsisit lähelleni kuin lomalla, jolloin on väljempää. Mikä olisikaan otollisempi hetki koputtaa olkapäälle tai vetää hihasta kuin riippukeinussa nuokkuvan siesta, pysähtynyt iltapäivän autuus tai mitään tapahtumaton keskipäivän odotus?

Aion kysyä mitä hän tahtoo kertoa. Mistä nousee huoli niin monenlainen? Minkä ikäinen hän mahtaa olla kun minussa herää niin suuri myötätunto ja halu rauhoittaa, suorastaan tuudittaa? Sanoa, että ei hätää, meillä on tässä kaikki, loma ja paljon tilaa vain olla ja ihmetellä, pysähdellä ja kuulostella. Sinulla pienellä ja minulla vähän isommalla.

Aion kertoa, että se ahdistavaltakin tuntuva väre, jonka hän tuo tullessaan, ei ole minulle liikaa. Että minun ei tarvitse lähteä sitä pakoon, eikä turhentaa millään verukkeella.

Ei se aina helppoa ole, sillä Huolehtijan huokaus on huutava, Suorittajan pakko vaihtoehdoton. M***a mahdollista se kyllä on, sillä meidän ikäeromme on kymmeniä vuosia. Minulla on sentään hiukan enemmän perspektiiviä elämään ja sen avulla voin avata uusia vaihtoehtoja ehdollisten ja rajoittuneiden, aikoinaan hyväksyntää varmistamaan syntyneiden, uskomusten tilalle.

Tervetuloa siis iltapäivän pysähtynyt hetki, tervetuloa viiltävä haikeus, tervetuloa hätä keksiä jotakin sen tilalle, tervetuloa tylsyys. Sillä niissä hetkissä voi kokea todellista merkityksellisyyttä rakentaessa yhteyttä siihen, joka siitä itsessä on eniten paitsi jäänyt.

Yhdessä voimme kestää paremmin sitä minkä kanssa niin kauan on oltu yksin huolten ja suoritusten kanssa. Tule tänne riippumattoon, istahda fillarini tarakalle, anna hiekkatien tuntua jalanpohjissa, tuulen lennättää hiuksia, ajan keinuttaa sylissään. Ollaan yhdessä, tutustutaan lisää ja opitaan toisiltamme, sinä pienempi ja minä isompi, me erottamattomat, toisillemme kuuluvat.

Ja minä huomaan päivämäärän sanomalehden nurkasta. Näen vuodet ja vuosikymmenet sitä ennen. Vuodet ja vuosikymmenet minua ennen. Mitä kaikkea on ollut ja mitä kaikkea ei ollut. Minä nojaan taaksepäin, laskeudun lepäämään. Tuuditan huolta ja hätää. Pitelen kädestä aikaa ja maistan ripauksen ajattomuutta. Tässä minä olen. Nyt on kesä, nyt on loma. Nyt on aikaa tällekin.

Kehityspsykologi Gordon Neufeld puhuu luovuttamattomista tarpeista (turvallinen kiintymys, lupa olla turvallisesti haavo...
26/06/2026

Kehityspsykologi Gordon Neufeld puhuu luovuttamattomista tarpeista (turvallinen kiintymys, lupa olla turvallisesti haavoittuva ja vapaa leikki), joiden täyttymisestä kaikkien vanhempien (aikuisten) tulisi kantaa vastuuta turvataksemme lapsille kasvurauhaa ja lepoa kypsyä kohti omaa potentiaaliaan, kohti emotionaalista, sosiaalista ja älyllistä kasvua.

Hän tuo myös esiin huolta siitä miten vähän systeemeissämme ymmärrämme sitä miten tärkeää vanhemmuutta olisi tukea, jotta voisimme muokata turvattomasta maaperästä turvallisemman. Vanhemmat jäävät liian paljon yksin oman turvattomuutensa kanssa. Ilman tukea olemme oman maaperämme varassa emmekä aina itsekään ymmärrä tunteidemme ja sanojemme ristiriitaa. Miksi toimin kuten toimin, vaikka rakastan niin paljon?

Omissa maaperissämme on erilaisia turvan ja turvattomuuden aineksia, joista on hyvä tulla tietoiseksi, sillä ne vaikuttavat tavassamme toimia ja suhtautua ihmisiin, asioihin, ilmiöihin ja elämään ylipäänsä. Samalla kun voimme vuolain sanoin vuodattaa vilpitöntä kokemaamme rakkautta lähimpiimme, saatamme toimintamme ristiriitaisuudella sabotoida sitä. Kokemamme myönteiset tunteet eivät riitä turvaamaan rakkauttamme edes lapsiimme, vaan meidän tulee saada itsekin riittävästi tukea ja turvaa voidaksemme osoittaa rakkauttamme myös teoin.

Miten toiminnassani suhteessa toisiin (lapsiin ja aikuisiin) näkyy saamani tai saamatta jäänyt hyväksyntä ja tuki? Mistä voisin saada tukea nyt? Entä mitä sanani tarkoittavat ja osoittavat? Mitä ne ehkä kompensoivat, entä tukevat suhteessa toimintaani?

On hyvä puhua, eikä sanoja tarvitse pelätä. Samalla on myös hyvä havainnoida kulkevatko ne rinnan toimintani kanssa, vai kenties jopa sitä vastaan. Lempeästi, sillä jokaisen ristiriidan takana asuu jotakin turvatonta, jonka on uskaltauduttava esiin ❤️.

Kun nykyään vastaanotollani käy perheineen toisinaan myös pieniä, saa oma aikakäsityskin ihan uusia ulottuvuuksia 😍.
20/05/2026

Kun nykyään vastaanotollani käy perheineen toisinaan myös pieniä, saa oma aikakäsityskin ihan uusia ulottuvuuksia 😍.

Kovin usein puhutaan vatvomisesta tai jumittamisesta, jonka sijaan pitäisi katsoa eteenpäin ja mennä positiivisen kautta...
09/05/2026

Kovin usein puhutaan vatvomisesta tai jumittamisesta, jonka sijaan pitäisi katsoa eteenpäin ja mennä positiivisen kautta. Tarpeesta palata johonkin yhä uudelleen puhutaan näin jopa halveksivin sanoin ja äänenpainoin.

Ei siksi ihme, että pelkäämme herkästi olevamme liikaa ja hankalia kun herää tarve purkaa ja jakaa hankalia tunteita, muistoja ja kokemuksia. Palata johonkin mikä ei jätä rauhaan, m***a joka torjutaan ja vähätellään ympäristöjemme ja yhteisöjemme toimesta.

Siitä tulee surullinen olo, sillä miten usein se kertoneekaan siitä miten yksin olemme jääneet kantamaan jotakin, jonka tulisi päästä puretuksi ja jaetuksi, yhdessä kannetuksi. Ja miten vahvasti uskomme olevamme liikaa, vaikka todellisuudessa lastimme on liikaa meille itsellemme.

Taakkamme kanssa tarvitsemme erityisesti sitä, että joku näkee sen ja sanoo, olen tässä sinun kanssasi. Olet kantanut todella paljon yksin, miten raskasta se onkaan mahtanut olla. Näytä minulle haavasi, niin tiedän missä minun tulee rakastaa sinua eniten. Silloin herää kokemamme hyvän herättämänä toivo, joka myös alkaa viedä meitä eteenpäin. Ei väkisin rämpien vaan kannateltuna ja sopivin askelin.

Opiskelut etenevät ja ammatillinen uudelleenidentifioituminen on hyvällä tavalla käynnissä. Huomaan, että olen kovasti p...
07/05/2026

Opiskelut etenevät ja ammatillinen uudelleenidentifioituminen on hyvällä tavalla käynnissä.

Huomaan, että olen kovasti pohtinut mitä eroa on olla yksilö- tai pari- saati perheterapeutti. Olen myös paljon pohtinut sitä mitä voin ottaa mukaan aiemmista kokemuksistani ja opinnoistani ja tuleeko jotain jättää pois.

Mitä enemmän luen ja syvennyn systeemisen ja dialogisen terapian malliin ja teorioihin sitä enemmän helpotun: kaikki aiempi tukee tulevaa. Saan tässäkin laajassa kentässä fokusoida siihen mikä tukee paitsi omaa persoonaani, myös aiemmin oppimaani ja hyväksi kokemaani teoriapohjaa, tietenkin sitä yhä laajentaen. Olen vahvasti ammatillisesti identifioitunut psykodynamiikkaan ja koen parhaillaan valtavaa tyydytystä siitä, että se on vahvana pohjana myös pari- ja perheterapian kentällä. Ja saan myös yhdistellä muitakin hyödylliseksi koettuja teorioita tilanteen ja tarpeen mukaan, kiitos integratiivisuuden. Pidän kuitenkin tärkeänä, että on jokin selkeä pohja jonka päälle työtäni rakennan — se on omalla kohdallani ilman muuta psykodynaaminen teoria.

Laadinkin tässä kevään humussa tällaisen kuvauksen itsestäni tulevana pari- ja perhepsykoterapeuttina jatkaessani tietenkin yhä myös yksilöterapeutin työtä. Otan vastaan opintoihin liittyvän harjoittelun puitteissa siis myös pareja ja perheitä opiskelijahintaan. Paikkoja on rajallisesti tehdessäni tätä yksilöterapian ohessa.

”Olen systeemis‑psykodynaaminen, dialogisesti orientoitunut pari- ja perhepsykoterapeuttiopiskelija joka keskittyy tunteisiin, haavoittuvuuteen ja perheen vuorovaikutuskuvioihin. Tavoitteenani on olla luomassa henkilöiden välille sellaista turvallisesti yhdistävää säiettä, johon jokainen voi kokea voivansa liittyä kaikenlaisine tunteineen ja tarpeineen ja tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Yhdessä tutkimalla mm. sitä miten vanhat konfliktit ja tunteet näkyvät nykyisissä suhteissa ja dynamiikoissa voi alkaa vahvistaa säiettä niin, että perheenjäsenet voivat yhtä aikaa kasvaa kohti erillistä minuutta ja syvää, tai ainakin riittävän hyvää, yhteyttä toisiinsa — on perheen tilanne millainen tahansa. Se on ihmiselle suurenmoista, jos hän voi omissa kiintymyssuhteissaan, erityisesti parisuhteessaan ja perheessään, voida hyvin - sen tukeminen on minulle sydämen asia ❤️.”

Voiko läheisyyden ja kosketuksen merkitystä enää kauniimmin ilmaista kuin tässä HS:n mielipidekirjoituksessa tänään:
21/03/2026

Voiko läheisyyden ja kosketuksen merkitystä enää kauniimmin ilmaista kuin tässä HS:n mielipidekirjoituksessa tänään:

Uutta vanhan rinnalle ~ tiedoksenne 🌷Opiskelen parhaillaan pari- ja perhepsykoterapeutiksi (Jyväskylän yliopisto ja Dial...
19/03/2026

Uutta vanhan rinnalle ~ tiedoksenne 🌷

Opiskelen parhaillaan pari- ja perhepsykoterapeutiksi (Jyväskylän yliopisto ja Dialogic oy) ja otan vastaan Hattulan Parolassa ja etäyhteyksin
yli kuusi vuotta toimineella yksilöterapiavastaanotollani nyt
uuden koulutuksen sisältämään terapiaharjoitteluun liittyen
myös pareja ja perheitä.

Joskus yksilöterapiaan on hyödyllistä liittää ajoittaisia yhteistapaamisia myös esimerkiksi puolison ja/tai muiden perheenjäsenten kanssa. Yhteistapaamiset pyrkivät lisäämään keskinäistä ymmärrystä, joka tukee yksilön toipumista terapian ohella myös oman yhteisönsä keskuudessa. Tällöin terapiassa tapahtuvien muutosten kanssa ei tarvitse jäädä terapian ulkopuolella yksin, vaan muutosta ja sen mahdollisia vaikutuksia myös perheenjäseniin voidaan kohdata ja tarkastella yhdessä. Tämä auttaa koko perheyhteisöä.

Pari- ja perheterapia soveltuvat erinomaisesti myös ensisijaiseksi terapiamuodoksi, johon toisinaan voidaan tarvittaessa liittää myös yksilötapaamisia. Tällaiset parien ja perheiden kanssa toteutetut yhteistapaamiset sopivat erityisesti tilanteisiin, joissa esimerkiksi perheenjäsenten keskinäinen vuorovaikutus on lukkiutunut tai muutoin häiriintynyt, keskinäinen luottamus on rikkoontunut tai perhe kohtaa suuria elämänmuutoksia, kuten eron/eron uhkan, sairastumisen, kuoleman tai taloudellisen kriisin.

Terapian kannalta keskeistä on tasa-arvoisen keskustelun mahdollistaminen, kuulluksi tuleminen, yhteyttä vahvistava yhteinen jakaminen sekä tarvittaessa uusien näkökulmien ja toimivampien toimintamallien löytäminen omassa parisuhteessa/perheyhteisössä.

Avun tarvitseminen koskettaa meitä kaikkia elämän eri tilanteissa, sillä todellisuudessa meidän ei tarvitse tai edes kuulu selviytyä vain yksin. Se miten voimme pyytää tai vastaanottaa apua yksilöinä, pariskuntina tai perheinä, voi olla yllättävän iso kysymys, jonka pelkkä kysyminenkin itseltään voi olla havahduttavaa: Miten olen oppinut suhtautumaan haasteisiin, konflikteihin, huoliin, kriiseihin tai vaikka omiin tunteisiini ja tarpeisiini — voisiko siinä olla jotakin tarvetta muutokselle, jotta voisin helpottaa omaa ja toisten elämää, etten esimerkiksi siirtäisi omaa taakkaa edelleen eteenpäin seuraavalle sukupolvelle?

Omalta puoleltani toivon, että kynnys luokseni terapiaan on matala ja ylitettävissä ja teen sen eteen toki oman osuuteni: luon turvaa ja luontevuutta aidolla läsnäololla, joka mahdollistaa luottamuksellisen suhteen syntymistä sinun, minun ja meidän välille.

Työskentyssä hyödynnän osaamistani ja kokemustani ihminen tavattavissa -terapeuttina ja psykodraamaohjaajana, sairaanhoitajana ja terveydenhoitajana, dialogisen ja systeemisen pari- ja perheterapian opiskelijana, sekä ennenkaikkea vaimona ja äitinä, suurperheen tyttärenä sekä pikku- ja isosiskona — oman elämäni eläjänä, tuntevana ja kokevana ihmisenä.

Sydämellisesti tervetuloa tilaan, jossa jokaisella ja kaikella on lupa olla. Osoitteessa Jaakonkuja 5, Parola,
tai etäyhteyksin.

Yhteydenotot ja tiedustelut ensisijaisesti tekstiviestillä p.0503486778 tai sähköpostilla [email protected].

Lämpimin terveisin,
Marjo




Vähän ajatuksia itkusta. Sain puolisoltani kuusi vuotta sitten 20-vuotisen yhteisen taipaleemme kunniaksi sormuksen, jon...
12/03/2026

Vähän ajatuksia itkusta.

Sain puolisoltani kuusi vuotta sitten 20-vuotisen yhteisen taipaleemme kunniaksi sormuksen, jonka hän oli suunnitellut yhdessä korusuunnittelijan kanssa erään kirjoittamani runon inspiroimana. Tuossa runossa käsittelen kyynelten merkitystä, sitä miten ne puhuvat omaa, tärkeää kieltään, vaikka sitä ei aina ymmärräkään ennenkuin on joku kenelle itkeä. Joku joka kuulee, näkee ja elää mukana, kestää itkuni ja ymmärtää sen mahdollisen yhteyden johonkin, mille ei ehkä itsellä ole vielä sanoja.

Tässä pari kohtaa runostani, jossa kyyneleet ovat timantteja:

”Pää painunut eteisessä
seisoo kuorma harteillaan
tuhat timanttia poskipäissä
arvoa ei kuitenkaan..

…timantteja maljani täynnä
tallessa jokainen… ”

Sormuksessa on kyynelmalja piripintaan täynnä. Se muistuttaa minua joka päivä, että kyyneleet ovat aina arvokkaita, eikä niitä pidä milloinkaan pyydellä anteeksi tai hävetä. Maljan ulkoreunalla on timantteja, jotka muistuttavat, että maljasta ylivuotaneetkin kyyneleet ovat tallessa.

Alkuviikosta perhe- ja paripsykoterapian opinnoissa saimme Jaakko Seikkulan opissa sukeltaa toden teolla dialogisen kohtaamisen maailmaan. Oppia mm. siitä miten elämä loppuu siellä missä ei ole dialogia. Dialogia, johon osallistumme koko ruumiillamme, emme vain sanoilla. Ja miten ihmiselle on pahinta jäädä vaille vastausta yrittäessään tehdä itseään näkyväksi ja ymmärretyksi. Ja miten hiljaisuuskin on tärkeää, etenkin liikutuksen hetkissä, joissa ihminen on todennäköisimmin kaikkein lähimpänä tärkeintä - sellaista hetkeä ei tule sössiä turhanpäiväisellä puheella. Ja miten tärkeää on, että tunnekokemus tulee yhdessä jaetuksi ennemmin kuin vain järjen tasolla puhutuksi. Opin myös, että jos yleensä onkin niin, että terapeutti tarjoaa asiakkaalle nenäliinoja, dialogisessa terapiassa ne on hyvä olla myös terapeutin käden ulottuvilla. Tämä sopii myös ihminen tavattavissa terapiaan — terapeutti kohtaa asiakkaansa ensisijaisesti ihmisenä, ei ammattiroolinsa taakse piiloutuen. Siinä ei aina voi terapeuttinakaan kyyneliltä välttyä, eikä se ole ollenkaan huono asia se.

Ja minä katsoin tänäänkin sormustani, jonka arvo on itselleni alati kasvava. Muistan sen itseni, joka oli ennen kova pyytelemään anteeksi kyyneleitään ja muistutan, että kyyneleet eivät ole koskaan turhia. Timantteja maljani täynnä, tallessa jokainen.

Osoite

Jaakonkuja 5
Hattula
13720

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Lupa Olla :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Lupa Olla :lle:

Oikopolut

Jaa