21/08/2026
Nyt saa jo riittää.
Juuri nyt Suomessa keskustellaan lasten kotihoidon tuen lakkauttamisesta. Perusteluina puhutaan työllisyydestä, taloudesta ja tasa-arvosta. Erityisesti naisten työmarkkina-asemasta.
Missä on kysymys siitä, millaisen alun elämälleen pieni lapsi tarvitsee?
Puhutaan tasa-arvosta aikuisten välillä.
Puhutaan työllisyydestä.
Puhutaan taloudesta.
Entä lapsen oikeus äidin hoivaan, jota mikään asia ei tule ikinä korvaamaan tässä maailmassa? Entä perheiden mahdollisuus tehdä ratkaisuja oman lapsensa tarpeiden mukaan?
Lapset elävät lapsuuttaan nyt. He eivät voi palata myöhemmin hakemaan takaisin niitä ensimmäisiä elinvuosia, jotka heiltä kerran menivät.
Juuri varhaisvuosina rakentuu merkittävä pohja lapsen kehitykselle, turvallisuuden kokemukselle, ihmissuhteille ja myöhemmälle hyvinvoinnille.
Kyse ei ole vain siitä, että olisi "kiva", jos pieni lapsi saisi olla kotona vanhempansa kanssa pidempään.
Kyse on paljon suuremmista asioista.
Pienen lapsen kehityksessä turvalliset ja pysyvät ihmissuhteet, sensitiivinen hoiva, yksilöllinen huomio ja lapsen tarpeisiin vastaaminen ovat keskeisiä.
Tutkimuksissa on myös nostettu esiin, että varhaiskasvatuksen vaikutukset riippuvat merkittävästi lapsen iästä, hoidon laadusta, ryhmäkoosta, henkilöstön pysyvyydestä ja lapsen omista tarpeista.
Laadukas varhaiskasvatus voi olla lapselle hyvä asia. M***a se ei tarkoita, että mahdollisimman varhainen eroon joutuminen vanhemmasta ja mahdollisimman aikainen siirtyminen suuriin ryhmiin olisi automaattisesti lapsen etu.
⚠️Varsinkaan silloin, kun varhaiskasvatusjärjestelmä kärsii jo valmiiksi liian suurista lapsiryhmistä, henkilöstöpulasta, vaihtuvuudesta ja kuormituksesta.
Lapsi ei ole työvoimapoliittinen väline.
Lapsen varhaisvuosia ei pitäisi tarkastella ensisijaisesti sen kautta, kuinka nopeasti vanhempi saadaan takaisin työmarkkinoille.
Tarvitaan päätöksiä, joissa katsotaan pidemmälle.
Tarvitaan päätöksiä, joissa ymmärretään, että lapsuuteen investoiminen on investointi koko yhteiskunnan tulevaisuuteen.
