28/05/2026
Minä olen pt!
15, 10, 5 vuotta, tai edes vuosi sitten oli vaikea kuvitella, että saisin selkääni moisen tekstin. Vuoden alussa päätin kumminkin opiskella itselleni uuden ammatin johon valmistuin viikko sitten. Opintojen aikana vielä nykyisellä työpaikallani käynnistyi yt- neuvottelut, joiden seurauksena koko toimipisteen toiminta lakkautetaan ja työttömyydenpelosta tuli todellisuutta itseni lisäksi 30:lle kollegalle. Moni on jo onneksi työllistynyt, m***a suurin osa vielä etsii omaa paikkaansa.
Kaikella on tarkoituksensa. Valmennustyö on ollut jotain, mistä todella nautin. Asiakkaiden onnistumisista tulee huikean hyvä mieli ja saan niistä energiaa koko loppuviikoksi. Ensimmäistä kertaa olen kokenut sen fiiliksen: ”jos työstä nauttii, niin se ei tunnu työltä ollenkaan”.
Tästä alkaa uusi jakso, seikkailu, jolle pakkaan mukaan rohkeutta, valoisaa mieltä ja uskoa niin omiin, kuin asiakkaitteni unelmiin.
Kiitos impulssi erittäin ammattitaitoisesta ja kannustavasta koulutuksesta, koulukaverit vertaistuesta ja opeista (pizzaslaissit kainaloon- vertaus on vahvasti käytössä), harjoitusasiakkaat rohkeudesta ja motivaatiosta aloittaa uusi elämäntapa ja Hanna Klemetti kaikesta tuesta kevään aikana, kaikista tunneista jotka käytit logojen suunnitteluun, upeista kuvista jne jne jne ❤️
Kun maailmassa on näin paljon ihania ihmisiä, niin meillä ei ole mitään hätää 🥰
📸 Hanna Klemetti