29/04/2026
Jos joku on joskus kuvitellut että hajuvesi, kasvo- ja aurinkovoiteet tai ylipäätään mikään mikä on ihokontaktissa jää vain ihoon, nyt on viimein aika herätä:
Tämä ei ole enää “hapatusta”. Se, mistä olen puhunut ja opettanut jo yli 25 vuotta,
on nyt mitattu suoraan siellä, missä uusi elämä alkaa: munasarjoissa ja munasoluissa.
Muutama vuosi sitten julkaistussa tutkimuksessa (Ruotsi & Viro) mitattiin 59 eri kemikaalia suoraan follikkelinesteestä – siis siitä ympäristöstä, jossa munasolu kypsyy.
Ja mitä löydettiin? Ftalaatteja. Parabeeneja. PFAS-yhdisteitä (“ikuisuuskemikaaleja”). DDT:tä (synteettinen orgaaninen hyönteismyrkky).
Naisten munasarjoissa ja munasoluissa oli lukuisia sinne kuulumattomia kemikaaleja. Yli 90 %:lla naisista.
Tutkimuksessa nähtiin myös yhteyksiä arkeen. PFAS-yhdisteitä löytyi todennäköisimmin naisilta, jotka söivät paljon valkoista kalaa ja kananmunia, sekä naisilta, jotka käyttivät säänkestäviksi käsiteltyjä vaatteita.
Ftalaatteja taas mitattiin erityisesti naisilta, jotka käyttivät hajuvettä. Yhteys oli niin vahva, että tutkijatkin yllättyivät.
Ja mikä pysäyttävintä: mitä enemmän näitä kemikaaleja oli, sitä heikompi oli munasarjojen toiminta. Ei teoriassa. Vaan mitattuna.
Miksi tämä tuntuu niin turhauttavalta? Koska kun pidin koulutuksia jo vuonna 2002 muun muassa aiheesta "Ympäristömyrkkyjen vaikutukset hormonitoimintaan".
Käsittelin asioita, jotka nyt nousevat tutkimuksissa esiin:
- kemikaalien kyky matkia tai estää hormonien toimintaa
- niiden sitoutuminen hormonireseptoreihin
- vaikutukset lisääntymisterveyteen
- vaikutukset hermostoon ja kehitykseen
- kemikaalien kertyminen elimistöön ja ravintoketjuun
Puhuin myös siitä, miten näitä kemikaaleja on ravinnossa, vedessä ja ilmassa. Altistus alkaa jo ennen syntymää ja vaikutukset voivat näkyä vasta vuosien – tai jopa sukupolvien – päästä.
Nyt meillä on mittauksia suoraan munasarjoista. Aiemminkin oli tutkimusta, m***a nyt nämä kemikaalit on mitattu suoraan siellä, missä munasolu kypsyy. Ei vain veressä tai virtsassa – vaan munasarjan mikroympäristössä.
Ja rehellisesti: kyse ei ollut siitä, etteikö asiasta olisi tiedetty, vaan siitä, ettei sitä haluttu – tai uskallettu – myöntää.
Silloin 2000-luvun alussa moni ajatus tuntui liian suurelta:
- pitäisikö oikeasti miettiä kosmetiikkaa? (Kyllä piti – ei hyväksytty)
- arjen kemikaalialtistus? (Meni ainakin osittain kuuroille korville)
- mitä ympäristö tekee meille? (Ei ollut ”trendaavaa”)
Se ei mahtunut siihen maailmankuvaan.
Ehkä kuitenkin surullisin ajatus on tämä: Altistus ei ala aikuisena.
Ei edes sikiöaikana.
Vaan jo ennen hedelmöitystä.
Kemikaalit päätyvän suoraan ihmisen lisääntymisjärjestelmään – siihen mikroympäristöön, jossa munasolu kypsyy. Ja vaikutukset eivät aina näy heti. Ne voivat ilmetä vasta myöhemmin elämässä – tai jopa seuraavassa sukupolvessa, sillä ne periytyvät eteenpäin.
Tämä ei ole syyllistämistä.
Eikä tämä ole yksilön epäonnistuminen.
Tämä on järjestelmätason kysymys.
On hyvä muistaa, että:
“turvallisina pidettyjen” altistustasojen määrittely ei ole puhtaasti tieteellinen prosessi – siihen vaikuttavat myös taloudelliset ja poliittiset tekijät.
Ja yksi asia vielä.
Olen iloinen ja ylpeä siitä, että myös suomalaiset tutkijat tekevät tätä työtä.
Koska nyt keskustelu muuttuu pois vähättelystä, kohti ymmärrystä ja toivottavasti myös parempia päätöksiä.
Älä ahdistu. Ymmärrä. Ja vaadi parempaa.
Tämä ei ole toivoton tarina. Ihmisen keho ei ole passiivinen kohde, vaan aktiivinen järjestelmä, jolla on kyky käsitellä ja poistaa kemikaaleja sekä jopa raskasmetalleja.
Laitan alle kommentteihin linkin sekä Hesarin artikkeliin että tuohon tutkimuseen. Laitan kommentteihin myös sivuni, jolta voit käydä nappaamassa TOP10 helppoa keinoa vähentää altistumista.
Lämmöllä,
Paula
P.S. Tämä ei koske vain hedelmällisyyttä.
Samat hormonitoimintaa häiritsevät tekijät voivat olla taustalla monissa oireissa ja sairauksissa. Myös migreenissä. Ei vain laukaisijoina – vaan syvempinä juurisyinä.
Kuka kantaa vastuun – ja millä hinnalla? Niinpä...
