05/06/2026
Lapsena minulla oli yksi paikka, johon menin yhä uudelleen.
Metsä.
En osannut silloin sanoittaa sitä. En tiennyt hermostosta, turvan tunteesta tai siitä, mitä kehossa tapahtuu.
Tiesin vain tämän: kun ympärillä oli aikuisten konflikteja, levottomuutta tai juhlia, joissa oli minulle liikaa ääntä ja kaikkea… minä lähdin, karkasin metsään.
Istuin kivelle. Tai mättäälle. Katselin puita. Kuuntelin. Hengitin. Olin vain ja purin epäreiluja oloja ja ajatuksia.
Joskus minua etsittiin kuulemma kissojen koirien ja koko naapuruston kanssa 🤭🫣
( Anteeksi äiti ei ollut tarkoitus huolestuttaa)
Nyt aikuisena ymmärrän että osasin hakea itsestään tilaa, turvaa, säätelyä hermostolle. Luontoa.
Postasin aiemmin luontotreffeistä mieheni kanssa.
Luonto kantaa.
Ajattelen, että jokaisen parisuhteen olisi hyvä lähteä välillä Metsämieli-kävelylle.
❗Työyhteisöjen myös.
Ei rakentamaan tehokkuutta vaan yhteyttä.
Itseen, toisiin ja siihen, mikä oikeasti on tärkeää.
Luonnosta minä olen lähtöisin ja luontoon minun täytyi palata.
Kiersin hieman kaukaa yrittäjyyden polulla m***a nyt täällä Toivolan mailla minä saan ohjata
Metsämieli-menetelmällä LUONNOSSA 🥰
Tervetuloa kokemaan luonnon parantavaa voimaa.
💚 Jenni-Maria
