23/03/2026
On jälleen se aika vuodesta, kun voi muistella menneitä. Kymmenen vuoden takaisia asioita. Kun minä olin syntymässä äidiksi. Täysin tietämätön siitä matkasta, mitä se tulisi olemaan tai mihin se minut johdattaisi. Tavallaan onneksi en tiennyt. Toisaalta, olisipa joku ollut tukenani sillä matkalla. Nyt vasta tajuan, ettei kukaan mukaan olisi ollut valmis olemaan tukenani sillä syvyydellä, kuin äitiyteen sukelsin. Minun oli löydettävä se suurin tuki itsestäni, hankittava ymmärrystä, pyytää apua, rukoilla ja kuunnella johdatusta... Kunnes pala palalta palapelin palaset loksahtivat ja Inannan oli aika palata Ereshkigalin lihakoukulta, syntyä uudeksi.
En olisi tässä ilman intuitiivisia ja syväsukeltavia tiedonhakumatkoja, kun keskiyönpimeinä tunteina tärisen ja värisen löydettyäni menneet elämäni papittarena muinaisessa mayatemppelissä, pyhän postpartumin ja sulkuseremoniat. Kiitos kiitos kiitos! 🙏
10 vuotta sitten olisi ollut huomenna tarkoitus käynnistää synnytys, m***a mieheni kanssa käynnistelimme sen itse kotona laskeutuen oksitosiinikuplaan ja vastaanottamalla käynnistävää etähoitoa Artolta ja homeopatialla. Yöllä alkoivat hennot tuntemukset alaselässä ja aamuyöstä tajusin, synnytys on alkamaisillaan. 🐣
Jos olisin ollut tietoisempi, olisimme jääneet kotiin vielä pidemmäksi aikaa, m***a kun oli aika sovittu sairaalaan, niin söimme rauhassa aamupalan ja hyvästelimme kodin tietäen, että tämä oli meidän viimeinen aamu kaksin. 🩷
Toisaalta sairaalassa pääsimme lähes samantien synnytyssaliin, jossa sain rauhassa laskeutua omaan kuplaan rakkaani minua tukien. Se oli kaunista ja kannattelevaa. Kaikki meni todella hyvin siihen saakka, kunnes heidän "piti" asentaa scalp ja tätä varten puhkaista kalvot yms... Jos olisin voinut ja osannut välttyä tältä, olisiko asiat menneet toisin, ehkä, ehkä ei. Jokatapauksessa seuraavana yönä synnytin rakkaan esikoisen, valon lapsen klo 03.35.
Elämässäni avautui uusi sivu, minusta tuli Äiti! 💙