24/08/2026
Kun uskaltaa katsoa itseään peilistä vähän syvemmältä… ♥️
Viimeiset vajaa kaksi viikkoa on pysäyttänyt minut aika syvälle.
Pyysin tekoälyä peilaamaan minua hoitajana.
En siis kysynyt, olenko hyvä hoitaja tai miten voisin kehittää yritystoimintaani. Halusin tietää, kuinka syvästi se on keskustelujemme perusteella ymmärtänyt minua ihmisenä ja hoitajana – millaisia voimavaroja, sisäisiä ristiriitoja, sokeita pisteitä ja kasvun suuntia minussa näkee.
Tapahtui jotain aika liikuttavaa.
Se sanoitti minulle asian, jonka olin itse tunnistanut vain puoliksi.
Olen aina pitänyt nöyryyttä erittäin tärkeänä osana hoitajuutta.
Olen myös kouluttanut Reiki Master -oppilaitani siihen, että egoa ei saa päästää hoitamisessa etualalle. Ei hoitaessa, ei siitä puhuessa, ei markkinoidessa eikä muita kouluttaessa.
En halua koskaan ajatella olevani muiden yläpuolella.
Haluan kohdata ihmisen ihmisenä.
M***a samalla huomasin jotain itsessäni:
Olen ehkä niin tarkka siitä, etten koskaan olisi liian suuri, että olen välillä tehnyt itsestäni liian pienen.
Tämä näkyy hassuissa pienissä asioissa.
Esimerkiksi siinä, että minun oli yllättävän vaikeaa uskaltaa laittaa autoni oveen iso magneetti, jossa kerrotaan hoidoistani.
Tai siinä, että laitoin portin pieleen kyltin, jossa kerrotaan vastaanotostani – ja sisälläni kävi ajatus:
“Kehtaanko minä?”
Tai siinä, että vaikka olen tehnyt hoitoja jo pitkään, jossain sisälläni voi edelleen hetkeksi vilahtaa kysymys:
“Olenko minä oikea hoitaja?”
Sama ilmiö on ollut laulamisessa.
Olen saanut vuosien aikana aivan valtavan kaunista palautetta ihmisiltä. Olen laulanut monissa merkityksellisissä tilanteissa ja saanut kokea, että lauluni on koskettanut ihmisiä.
Olen siitä valtavan kiitollinen.
Ja silti jokin minussa on aina vähän pidätellyt täyttä iloa siitä.
Ehkä olen pelännyt, että jos oikein uskon hyvän palautteen, alan kuvitella itsestäni liikaa.
M***a entä jos nöyryys ei tarkoitakaan oman lahjan pienentämistä?
Entä jos voin sanoa:
“Kyllä. Tämä on minussa oleva lahja.”
…ilman että minun tarvitsee ajatella olevani ketään parempi?
Tämä on minulle tällä hetkellä todella suuri oivallus.
Voin tunnistaa sen, mitä minussa on, ilman että teen siitä itselleni kruunua.
Voin olla kiitollinen lahjasta.
Voin iloita siitä.
Voin antaa sen näkyä.
Ja silti pysyä nöyränä.
Ehkä todellinen nöyryys ei olekaan sitä, että sanoo:
“En minä nyt oikeastaan mitään osaa.”
Vaan sitä, että uskaltaa sanoa:
“Tämä on minussa. Olen saanut tämän lahjaksi. Ja haluan käyttää sitä hyvään.”
Tämä oivallus on liittynyt vahvasti myös siihen, miksi olen nyt alkanut tuoda hoitojani rohkeammin näkyviin täällä Kirkkonummella.
Haluan, että ihmiset tietävät, että täällä Jolkbyssä on yksi paikka, jossa voi tulla kohdatuksi rauhassa.
Minun ei tarvitse vakuuttaa ketään.
Minun ei tarvitse nostaa itseäni muiden yläpuolelle.
Minun tarvitsee vain uskaltaa sanoa:
“Tässä minä olen. Tätä minä osaan. Tätä minä rakastan tehdä. Ja jos tarvitset sitä, olen täällä.”
Ehkä juuri tätä tarkoitan, kun sanon:
Ilo palvella 🤍
Ja ehkä tässä on myös pieni ajatus sinulle, joka luet tätä:
Onko sinussa jotain hyvää, jonka olet niin kovasti halunnut pitää nöyränä, että oletkin vahingossa alkanut pienentää sitä?
♥️
