14/10/2026
💔 ENTÄ JOS TOIPUMINEN EI TUNNUKAAN HYVÄLTÄ?
Kun OCD:n kanssa eläminen on ollut yhtä helvettiä, kohdistuu toipumiseen valtavia odotuksia.
Sitä ajattelee, että kunhan pääsee eroon jatkuvasta ahdistuksesta ja loputtomasta kamppailusta oman mielensä kanssa, elämä muuttuu vihdoin hyväksi.
Että helvetistä pois pääseminen tarkoittaa suoraan taivaaseen astumista.
Että vihdoin tulee se kauan kaivattu rauha, helpotus, vapaus ja onnellisuus.
M***a entä jos niin ei käykään?
Entä jos huomaat, ettet enää ole siellä helvetissä, m***a et ole taivaassakaan?
Oletkin jossain niiden välissä. Kuivassa erämaassa.
Paikassa, jossa ei oikein tunnu miltään.
Sitä ajattelee silloin helposti, että
"Tässäkö tämä nyt oli? Tällaistako toipuminen on? Että olo on vain tällainen... Blääh?"
Toipuminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että helvetti vaihtuu välittömästi taivaaseen.
Välissä voi olla pitkäkin erämaa, sillä uudenlainen tapa elää on vasta rakentumassa.
Ja se voi tuntua tylsältä, tyhjältä, päämäärättömältä, jopa pettymykseltä.
Olithan toivonut toipumiselta jotain aivan muuta.
Aivan kuten OCD:ssakin... Tavoittelet tiettyä tunnetta.
M***a entä jos toipuessakaan ei tarvitse saavuttaa mitään tiettyä tunnetta?
Voisitko hyväksyä senkin, että erämaa kuuluu tähän prosessiin nimeltä Elämä?
Ja erämaa pitää usein sisällään valtavasti oppia ja viisautta. Sellaista, jota et vielä helvetissä ollut valmis omaksumaan, ja jonka merkityksen ymmärrät vasta myöhemmin.
❤️🩹 Jos et ole enää siellä missä olit, m***a et vielä siellä missä haluaisit olla, se ei tarkoita, ettet olisi toipumassa.
Ehkä olet juuri nyt siellä erämaassa.
Ja sielläkin on ihmisen riittävän turvallista olla 🙏🏼
