27/10/2025
Osallistuin omalla tarinallani kampanjoimaan ihorauhan puolesta. Muistetaan olla ylpeästi sellaisia kun olemme ja annetaan toisillemme ihoraha ✌️ Mä oon kalju nainen, m***a ennen kaikkea vaikka mitä muutakin!
Alopecia universalis aiheutti täydellisen karvojen lähdön ollessani yläasteella 14 vuotiaana. Sain ensimmäisen peruukkini pian taudin puhkeamisen jälkeen, kun kaljujen läiskien peittäminen ei ollut enää mahdollista. Kerroin asiasta lähimmille ystävilleni, m***a jos muut kysyivät peruukista, kielsin sen olemassa olon ja kerroin ottaneeni pidennykset. Minun oli vaikea myöntää edes itselleni, että olisin kalju.
Sitten käytinkin peruukkia aina. Paitsi yksin nukkuessa ja suihkussa käydessä. Peruukki oli päässä saunassa ja uidessa, teippasin sen kunnolla päähän harrastuksiin ja herätessä heitin peruukin päähän ensimmäisenä asiana vaikka olisin viettänyt koko päivän yksin kotona. Jos minulla oli vieraita, niin peruukki pysyi päässä myös nukkuessa. Tätä jatkui n. 20 vuotta ja tapa pinttyi vahvasti osaksi päivittäisiä rutiineja.
Lopulta aloin pikkuhiljaa puhumaan sairaudestani avoimemmin ja viimein uskaltauduin poistumaan kotoani ilman peruukkia. Miten ihanalta tuulen vire tuntuikaan päänahkaan tai miltä viilentävä vesi tuntui kesällä uimassa sukeltaessa. Olin henkisesti varautunut kohtaamaan pitkiä katseita ja tuijottelua, m***a sainkin huomata, ettei kukaan tuntunut kiinnittävän kaljuuni mitään huomiota. Tunne oli vapauttava! Olenkin saanut huomata, että sairauteni suurin kiusaaja olen aina ollut minä itse.
Kerron sairaudestani ja puhun kokemuksistani nykyään mielellään. On myös hauskaa leikitellä erilaisilla hiustyyleillä kun ei tarvitse salata sitä, että päässäni on peruukki. Jos saisin valita, niin ottaisin toki omat hiukset takaisin, m***a sitä odotellessa olen päättänyt olla ylpeästi kalju.
Lue koko tarinani alopeciasta: https://allergia.fi/ihoviikko/ihorauha-tarinoita/juuli-alopecia-universalis-2025/