16/08/2026
Tervetuloa tutustumaan tiimiimme. Aloitamme työntekijäesittelyt iloisesta ja rempseästä Beatasta:
✨ Hei, olen Beata! ✨
Olen sairaanhoitaja koulutukseltani, ja erikoistunut mielenterveys- ja päihdetyöhön. Lisäksi olen nepsyvalmentaja, ja hoitoalalla minulla on kokemusta jo 22 vuoden ajalta. Vuosien varrella olen työskennellyt monenlaisissa tehtävissä, kohdannut erilaisia elämäntilanteita ja saanut syvää ymmärrystä ihmisten yksilöllisistä tarpeista. 💚
Tällä hetkellä toimin Lohjan alueella esihenkilönä sekä työskentelen myös Kanta-Hämeen puolella. Lisäksi teen turva-auttajan, sekä kotihoidon työtä molemmilla alueilla.
Esihenkilötyössäni keskeistä on arjen toimivuuden varmistaminen, henkilöstön tukeminen ja yhteisten toimintatapojen kehittäminen. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi tiimin työn sujuvoittamista, yhteistyön vahvistamista sekä sitä, että asiakkaiden palvelut toteutuvat laadukkaasti ja oikea-aikaisesti. Koen tärkeäksi, että esihenkilötyö näkyy arjessa tukena ja selkeytenä – ei vain päätöksentekona. 💚
Nepsyvalmentajan sekä mielenterveys- ja päihdetyön osaamiseni tuo työhöni vahvan ymmärryksen ihmisten erilaisista toimintatavoista, haasteista ja voimavaroista. Tämä näkyy käytännössä siinä, että pystyn tukemaan sekä asiakkaita että työyhteisöä yksilöllisemmin, löytämään toimivia ratkaisuja haastaviin tilanteisiin ja edistämään kuntoutumista sekä arjen hallintaa.
22 vuoteen mahtuu paljon erilaisia tarinoita, m***a yksi asia on pysynyt samana: halu tehdä työtä, jolla on merkitystä. Jokainen päivä tuo mukanaan uusia tilanteita, ja juuri se tekee työstäni monipuolista ja jatkuvasti kehittyvää. ✨
Vapaa-ajalla nautin ennen kaikkea rauhallisista hetkistä. Hitaat aamut ovat yksi suosikeistani, ja perheen kanssa vietetty yhteinen aika on minulle tärkeää. 🥰 Koiralenkit, saunominen ja moottoripyöräily kuuluvat myös vapaa-aikaani – saunassa on ihana rauhoittua ja moottoripyörän selässä puolestaan nauttia vauhdin tuomasta vapauden tunteesta.
On hienoa saada tehdä työtä, jossa asiantuntijuus, kokemus ja ihmisten aito kohtaaminen yhdistyvät – ja jossa voi jatkuvasti kehittyä ja oppia uutta. 💚