09/05/2026
Taideterapeuttisesta työskentelystä ja syövästä
Tänään taideterapeutin roolissa: pidimme syöpäyhdistyksen kanssa kevättalven ryhmälle seurantakerran Malvassa, Lahdessa. Kukin osallistuja valitsi näyttelyiden taideteoksista sen, joka kuvasti omaa matkaa syövän kanssa sekä kokemuksia taideterapeuttisesta työskentelystä.
Keskusteluissa taiteilijoiden merkityksistä tuli osallistujien omaa symbolikkaa. Tuntui hyvältä nähdä ja kuulla ryhmää. Ympyrä niin sanotusti sulkeutui. Kiitollinen olen tästäkin kohtaamisesta!
Keskustelumme ovat luonnollisesti luottamuksellisia, m***a voin yleisesti kertoa syöpäkuntoutujien ryhmistä.
Somaattisia sairauksia potevat hyötyvät myös taideterapeuttisesta työskentelystä. Kipu unohtuu, keskittynut -esimerkiksi maalaamisen tila sulkee ulkopuolelleen kaiken muun. Taidetyöskentely voi siis olla lepoa vaikka lymfakivuista.
Syöpään liittyy vahvasti myös henkinen puoli. Sairastuminen on shokki, ja mielessä pyörii pelko, paranenko. Kaikki eivät parane, ja senkin kanssa on elettävä. Kipujen lisäksi voimattomuus ja vaikka etominen vetävät helposti mielen matalaksi.
Taideterapeuttisessa työskentelyssä voi käsitellä asioita ilman sanoja. Se tulee esille, minkä tarvitsee tulla. Taidetyöskentely usein helpottaa ja tasaa oloa. Voimavarat elpyvät. Luovuudesta löytyy uusi kieli. Iso merkitys on myös vertaisilla ja jakamisella. Puhua voi niin paljon tai vähän kun kokee hyväksi.
Silloin kun asiat ovat merkityksellisiä, tunteet ovat pinnassa. Itku saa tulla, siedetään sitä niin itsessä kuin muissa. M***a ei kaikki ole surullista! On myös naurua ja vitsiä, välillä aika hurttiakin huumoria. Lempeyttö, halauksia, ojennettuja nenäliinoja. Niitäkin tarvitaan!
Olemme samoja ihmisiä syövän kanssa kuin muutenkin. Iso asia saa kuitenkin perusasioiden äärelle aivan paljaana. Taideterapeuttisessa ryhmässä senkin voi kokea turvallisesti.
Karim Boumjimarin näyttelyssä sali oli kuin autiomaa. Valtavat ruukut kertoivat erilaisia tarinoita, ja niissä oli vahvasti symboliikkaa. Hiekkakasoissa lojui ruukun palasia. VIdeolla taiteilija kertoi rakentavansa itsensä palasista uudelleen, ei samaksi m***a toiseksi.