13/06/2026
"Hei Veera,
Lämmin kiitos vielä ohjauksestasi ja avustasi käynnilläni pari viikkoa sitten.
Ensisijaisesti tulin
selvittämään vasemman kantapääni kiputilaa ja samalla selvisi m***a seikkaa, jotka mitä todennäköisimmin ovat syynä vaivaani. Sain sinulta juuri sen avun, jota olin toivonutkin.
Sain myös kokeilla paljasjalkakenkiä, jotka sain tilattuna postissa eli ne ovat ne Vaistoan Reitti-malliset, jotka
tuntuivat parhaiten sopivan.
Uudelleen kävelyn opetteleminen, siis kaikki kehon "palikat" huomioiden on varsin haastavaa näin alkuun, kun niin paljon kireyksiä, jäykkyyksiä, heikkouksia ja asentovirheitä on vuosien varrella
kehomuistiin kertynyt. Eli niiden verryttäminen ja uudelleen ohjaaminen vie aikaa ja vaatii pitkäjänteistä ja kärsivällistä panostusta. Tavoitteena on kivuton kävely ja koko kehon tasapainoisempi
kannatus.
Iso muutos on kuitenkin jo käynnissä ja vaikka uusia kiputiloja ilmaantuu tässä matkan varrella uudelleen ohjauksen myötä, niin voi rauhassa kuullostella niitä kun tietää, että se kuuluu prosessiin.
Kävely paljasjalkakengillä tuntuu pääosin hyvältä ja jalka todella pystyy liikkumaan niissä kuten pitääkin. Se vapauden tunne on aika mullistava, hämmentäväkin ja vaatii myös totuttelua hyvässä mielessä.
Olen pyrkinyt nyt tämän lyhyen paljasjalkakenkä kokemuksen aikana, erityisesti huomioimaan kehon oikeaa asentoa (lantio, yläselkä, pää) ja askellusta jalan spiraaliliike ja varvastyöntö huomioiden. Se alkaa jo hahmottua, m***a tämä matka on vasta alussa.
Voisin olettaa, että kun saan venyteltyä ja vahvistettua, erityisesti keskikehon lihaksia ja päkiään joustoa, niin ehkä saan taakkojenkin kanssa kävelyn paremmin haltuun niin, ettei kantapää enää niin
kipeytyisi. Toivon kipinä ei siis ole sammunut, yritän puhaltaa siihen ja vakuuttaa itseäni, että asia
korjaantuu kyllä aherruksen ja ajan kanssa.
Huomioin käynnilläni jaloissasi varvassukat, vaikka emme niistä puhuneetkaan, niin muistin, että minulla on sellaiset kotona. Siitä on aikaa kun olen ne hankkinut ja silloin tuntui, että varsiresori oli liian tiukka ja käyttö jäi siksi vähälle. Nyt uudelleen kokeiltuna ne tuntuvat auttavan myös osaltaan päkiän kireyksiin tuoden sinne tilaa. Pitänee testailla niitäkin enemmän ja myös paljasjalkakenkien kanssa.
Tässä nämä kuulumiset tähän asti. Oikein hyvää ja aurinkoista kevättä sinulle!
Ystävällisin terveisin,
Minna"
Suuri kiitos palautteestasi, Minna! ☀️❤️👣❤️☀️