26/03/2026
Koska oot viimeks uskaltanut nÀyttÀÀ itsestÀs ihan kaikki tunteet toisille kanssakulkijoille? Ihan rehellisesti ja aidosti?
Myös sen pimeÀn, sekavan, ylivÀsyneen, epÀvarman elÀmÀnvaiheen kun pÀivÀt on kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista? Ne hetket kun tuntuu et kaikki jalkojen alla horjuu ja silti pitÀÀ vaan jatkaa eteenpÀin? Kun vÀsyttÀÀ nii et aivot on pelkkÀÀ sumua mut pitÀÀ koittaa skarpata? Koittaa silotella omaa olemustaan jotta vois olla "edustuskelpoisempi" ihmisten edessÀ?
ItsellÀ tulee ainakin mieleen niiiin paljon tilanteita elÀmÀn varrelta ja oonkin viime aikoina pohtinut, miten turhaa se on. Miten raskasta, miten paljon lisÀÀ stressiÀ synnyttÀvÀÀ. EttÀ oman pÀÀn sisÀltÀ on noussut hÀpeÀn ÀÀni jos ei okkaan jaksanut olla miellyttÀvÀ, olla skarppina, olla sopivan hienotunteinen tai on ollut sopimattoman ÀÀnekÀs, jakanut asioita jotka joillekin tuntuu epÀmukavilta..
Jos on ollut aito. SiinÀ elÀmÀntilanteessa, niillÀ voimavaroilla, siinÀ todellisuudessa jota elÀÀ.
Kaikessa rosoisuudessa antanut itsestÀÀn sen hetkisen parhaansa.
Eikö se oo just sitÀ ihmisyydessÀ, joka meistÀ tekee kauniin, kiinnostavan, helpommin lÀhestyttÀvÀn - myös luotettavan ja turvallisen?
Se, ettÀ osaa olla olemassa sellaisena kun on. Osaa antaa tilaa kaikille tunteille ja sen kautta ymmÀrtÀÀ myös paremmin mitÀ moni muu ehkÀ just silloin kÀy lÀpi.
Se, ettÀ osaa hypÀtÀ pois turhasta elÀmÀn silottelusta ja kiiltokuvien maalailusta. VÀlillÀ nauraa itselleen ja sekavillekin hetkille elÀmÀssÀ?
Koska let's face it, vaikka elĂ€mĂ€ on ihanaa ja ELĂMISEN arvoista, on se vĂ€lillĂ€ myös tosi erikoista, surullista, raivostuttavaa, ennalta-arvaamatonta, hulvatonta, levotonta, epĂ€mÀÀrĂ€istĂ€.
Annetaan sen myös nĂ€yttĂ€ytyĂ€ just sellaisena. đ©·đȘ·âš