Sun Vuosi

Sun Vuosi SUN Tantra syntyi vähän kuin vahingossa. Salakalavasti, mutta sellaisella mukavalla tavalla. Teemat vain tunkivat tiensä ulos! Naurattaa vieläkin tuo tilanne.

Sun Vuosi on kiehtova matka muutokseen, matka sinuun itseesi, sisäiseen maailmaasi ja sinussa oleviin laatuihin; tutustumista niihin osiin, jotka ovat vielä piilossa, mutta kaipaavat näkyväksi tulemista. Pidimme kanssa syksyllä 2021 tantrisia DIY-iltoja Jyväskylässä ja huomasimme, että yhteistyömme sujuu keveästi ja ilmavasti. Kevään 2022 tantra-illat syntyivät yhden DIY-illan lomassa hyvässä flow

ssa osallistujien tehdessä harjoitusta. Tämä kertokoon siitä kuinka elämä kulkee lävitsemme. Otamme sen ilolla ja myös nöyränä vastaan. Nimi yhteistyölle saapui yhtä keveästi kuin keväinen sade. Ihastuimme siihen heti! SUN Tantra. SUN = aurinko englanniksi, mutta myös tarkoittaa puhekielessä sinun. Meistä nimi kuvastaa myös meitä ja joitakin meidän olemuspuolia kauniisti. Jännityksellä, hyvällä sellaisella, odotamme mitä vielä saammekaan saattaa tähän maailmaan kurssien, iltojen tai jonkun muun sellaisen muodossa, josta emme vielä tiedäkään mitään. Aika näyttää mitä meidän lävitse virtaa. Tervetuloa mukaan! Virpistä
https://vapaanatuulissa.fi
[email protected]

Niinasta
https://niinanalli.com
[email protected]

Kuka minä olen ja mitä minä olen tänne maailmaan tullut tekemään? Miksi olen?Huh. Aika isoja kysymyksiä, eikö? Mietimme ...
09/06/2026

Kuka minä olen ja mitä minä olen tänne maailmaan tullut tekemään? Miksi olen?

Huh. Aika isoja kysymyksiä, eikö? Mietimme näitä jokainen, toiset harvemmin ja pinnallisemmin, toiset useammin ja syvällisemmin.

Sun Vuoden 4. ja viimeinen moduuli on takana. Päätös lähteä Sun Vuodelle 2025 oli lahja itselleni, sillä 15.4 minulla tuli täyteen 40 kierrosta maapallon kyydissä auringon ympäri.

Nämä isot kysymykset ovat siis olleet minulle ajankohtaisia. Lisäksi nämä kysymykset nousevat esiin ihmiskunnan sekoilun myötä. Mietin liiankin usein, että minkälaista lajia oikein edustan täällä maapallon päällä!?

2020- luvulla arkemme täyttyy pirstaleisesta sälästä ja hälinästä, suoraan sanoen tarpeettomasta paskasta, joka palvelee pahoinvointiamme hirveän hyvin.

Rakenteet, joita yritämme ylläpitää, ovat melko järjettömiä. Esteemme ovat monenkirjavia sen edessä, että todella uskaltaisimme pysähtyä kuuntelemaan sydämemme, sielumme syvintä kutsua.

Se, mitä aion seuraavaksi sanoa, on jotain, mitä egomielemme vastustaa hanakasti.

Koska se tarkoittaisi sitä, että vastuu omasta elämästämme ja valinnoistamme olisikin meillä itsellämme eikä ympäristöllämme ja olosuhteillamme.

”Niin, m***a…” se sanoo ja keksii toinen toistaan parempia selityksiä.

Ja kyllä, ympäristöllä ja olosuhteilla on vaikutusta siihen, mitä meistä nousee esiin kohdattavaksi: minkälaista ihanaa ja paskaa – kaunista ja pelottavaa - kohtaamaan omalla ihmisyyden matkallamme.

Minkälaisia Rakkauden esteitä ja vahvistuksia tunnemme ja koemme päivittäisessä elämässämme?

Sun Vuosi antoi minulle tilan ja ajan vaalia pysähtymistä totuuteni, sydämen ja sielun kutsun äärelle. Ihmisyyden äärelle. Tein itselleni tilaa linjautua omaan olemukseeni, kohdata ja vapauttaa niitä esteitä, jotka pitävät kiinni välttelyssä ja estävät minua tekemästä tietoisia valintoja Rakkaudesta pelon sijaan.

Jatkuu kommenteissa.

Kirjoittaja

Liput ovat myynnissä nyt!Sun Vuosi -Fest saa vuoden takaa jatkoa Sun Juhla -minifestarilla.Elämä ilmentyy meissä kaiken ...
04/06/2026

Liput ovat myynnissä nyt!

Sun Vuosi -Fest saa vuoden takaa jatkoa Sun Juhla -minifestarilla.

Elämä ilmentyy meissä kaiken kirjavina ilmiöinä.
Elämä Itse asuu meissä, jokaisessa solussamme.
Me olemme Elämä Itse.
Sinä olet Elämä itse.
Sinä Elät!
NYT!
Ja se on Juhlan Aihe!
Tule juhlimaan Elämää sinussa!
Yhdessä ja yhteydessä toisten kanssa.

Juhlimme Sua ja Elämää 28.-30.8. Leppävirralla.

Lisätietoa bion linkistä ja sunvuosi.fi sivulla.

Me kaikki käytämme naamareita. Suojaksi, turvaksi ja selviytyäksemme erilaisissa tilanteissa. Emme aina edes huomaa niit...
31/05/2026

Me kaikki käytämme naamareita. Suojaksi, turvaksi ja selviytyäksemme erilaisissa tilanteissa. Emme aina edes huomaa niitä, koska niistä on tullut niin normaali osa meitä.
Vasta kun alkaa tiedostaa omia naamareitaan, voi oikeasti ymmärtää paremmin myös omaa toimintaansa ja sitä miten toimii suhteessa muihin ihmisiin.

Ja vaikka naamareiden taustalla on usein jotain herkkää, ne voivat olla myös aika hauskoja. Joskus huomaa itsekin vetävänsä niin isoa roolia, että sille pystyy jo nauramaan.

📸

Elämänenergia voi olla:halua elää
liikettä kehossa
s*ksuaalisuutta
intoa ja inspiraatiota
naurua ja leikkiä
surua joka v...
29/05/2026

Elämänenergia voi olla:
halua elää
liikettä kehossa
s*ksuaalisuutta
intoa ja inspiraatiota
naurua ja leikkiä
surua joka virtaa läpi eikä jää jumiin
luovuutta
rohkeutta tuntea
vetovoimaa
yhteyttä itseen ja toisiin
kykyä heittäytyä
läsnäoloa
aistillisuutta
levollisuutta
alkuvoimaa
elämänhalua
intuition liikettä
kykyä muuttua
nautintoa
villiä ja hallitsematonta puolta meissä
kykyä synnyttää uutta, konkreettisesti tai symbolisesti

Ryhmäprosessi rakentuu aina niistä ihmisistä, jotka siihen tulevat. Siitä mitä jokainen tuo mukanaan ja mitä on valmis a...
29/05/2026

Ryhmäprosessi rakentuu aina niistä ihmisistä, jotka siihen tulevat. Siitä mitä jokainen tuo mukanaan ja mitä on valmis antamaan yhteiseen tilaan. Kurssi toimii usein peilinä sille, millainen itse on suhteessa toisiin ihmisiin ja elämään. Kuinka avoin on yhteydelle, rehellisyydelle, läheisyydelle, omille rajoilleen tai sille mitä itsessä liikkuu. Se mitä antaa, alkaa usein myös palautua takaisin eri tavoin.

Tämä kurssi ei ole terapiaa, vaikka työskentelyllä voi olla terapeuttisia vaikutuksia. Kurssille kokoontuu aikuisia ihmisiä, jotka ottavat vastuuta itsestään ja halutessaan tukevat samalla myös muita kurssilaisia. Ryhmäprosessin yksi hienoimmista puolista onkin se, että mitä enemmän kurssilaiset uskaltavat olla yhteydessä itseensä ja muihin, sitä enemmän myös tuki, rakkaus ja aito yhteys alkavat kasvaa ryhmän sisällä.

Sun Juhlat -minifestarit 28.-30.8. Leppävirralla!Kokoonnutaan yhteen ilman rooleja, suorittamista tai sitä tunnetta, ett...
27/05/2026

Sun Juhlat -minifestarit 28.-30.8. Leppävirralla!

Kokoonnutaan yhteen ilman rooleja, suorittamista tai sitä tunnetta, että pitäisi olla jotakin muuta kuin mitä nyt on.

Viikonlopun aikana on luvassa työpajoja, yhdessäoloa, kohtaamisia, liikettä, juhlaa ja elämää!

Tervetuloa mukaan♥️

Lisätietoa bion linkistä ja nettisivuilta sunvuosi.fi

📸

Maria käveli salin poikki ja laskeutui luokseni, kun istuin jo patjalla lattialla. Salissa vallitsi valmistautuva ja lem...
21/04/2026

Maria käveli salin poikki ja laskeutui luokseni, kun istuin jo patjalla lattialla. Salissa vallitsi valmistautuva ja lempeä energia. Patjan vieressä oli nenäliinoja, juomapullo ja tyynyjä.

Loimme Marian kanssa yhteyden katsoen toisiamme silmiin ja liikutuimme yhdessä. Tunsin koko olemuksessani sen rakkaudellisen yhteyden, sen ystävyyden ja vertaisuuden, sen feminiinisen turvan, jonka siinä hetkessä taas jaoimme, se nosti liikutuksen kyyneleet silmiini.

Lempeästi hän toivotti minulle hyvää matkaa, aivan kuten kävi tekemässä jokaiselle matkaan lähtijälle. Olin lähdössä hengitysmatkalle yhdessä kolmen toisen hengittelijän kanssa. Jokaisen matka olisi henkilökohtainen, jokainen omalla patjallaan, m***a kenttä, jonka koko ryhmänä kohta jakaisimme ja johon yhdistyisimme olisi yhteinen.
Edessä oli mielenkiintoinen kolmen tunnin seikkailu, jota raamittaisi voimakas musiikki, kuten holotrooppiseen hengitystyöskentelyyn kuuluu. Oli Sun Vuoden 3. moduulin pääharjoituksen aika.

Alitajuisen, näkymättömän ja tiedostamattoman maailman, Elämän yhteinen kenttä eri tasoineen, on asia, josta meistä useimmat on kasvatettu irti. Meitä pikemminkin kehotetaan pysymään vain päivätietoisuuden sekä unen tajunnan tilassa. Muu voi olla outoa tai vaarallista.

Tajunnantilojen tutkimisesta on tehty jotain mystistä ja epäluonnollista, pelottavaa ja joissain yhteyksissä vaarallista. Elämälle vaarallista ja haitallista se voi olla silloin, kun toimintaa ohjaava voima on pelko eikä rakkaus ja turva, kuten tässä tapauksessa, ja aina minun tapauksessani. (Sisäinen suojelupoliisini on melko vaativa turvan ja rakkauden suhteen.)

Jatkuu kommenteissa

📸

Osoite

Jyväskylä
40100

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Sun Vuosi :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Sun Vuosi :lle:

Jaa