EloEllu

EloEllu Hierontaa, luontaishoitoja, perinteistä jäsenkorjausta ja vauvahierontaa

Jälleen on se aika vuodesta, kun moni saa nauttia kesälomasta.🌼 Vuosien ajan olen saanut huomata, kuinka hoidot tuntuvat...
14/06/2026

Jälleen on se aika vuodesta, kun moni saa nauttia kesälomasta.🌼 Vuosien ajan olen saanut huomata, kuinka hoidot tuntuvat vain erilaisilta ihmisten ollessa lomalla. Yleensä hieromolle saavutaan jo rennoissa tunnelmissa. Arkea ei ohjaa tiukat aikataulut. Jatkuva stressi ei paina mieltä ja kehoa. Hoitoon laskeutuminen on vaivatonta. Yleensä hoidon jälkeen jatkuu tuo sama kiireettömyys ja huolettomuus. Keholla on aikaa prosessoida hoitoa. Kehon oma paranemismekanismi on aktivoitunut ja keho jatkaa itsensä korjaamista vielä hoidon jälkeenkin.

Vaikka hoito olisikin sama on vallitseva tilanne erilainen ja näin voit hyötyä hoidosta paljon enemmän.

Joko olet varannut aikaa itsellesi lomalla?

Ajat on nyt varattavissa heinäkuun lopulle saakka, jolloin jään itse pariksi viikkoa lomalle. Joitakin aikoja on vielä vapaana ennen juhannusta, jos kaipaat pehmennystä lomalle leskeutumiseen.

Leppoisia kesäpäiviä sinulle!🌼





Minut löytää Kuhmon maisemista yhdessä hoitopöytäni kanssa 22-25.6. Hoitoaikoja voi kysyä minulta numerosta 040-5501395 ...
08/06/2026

Minut löytää Kuhmon maisemista yhdessä hoitopöytäni kanssa 22-25.6. Hoitoaikoja voi kysyä minulta numerosta 040-5501395 tai [email protected]. Totuttuun tapaan teen yksilöhoitoja tarpeesi ja toiveesi huomioiden. Nyt on myös suunnitteilla ohjaus pienryhmälle Hoitavasta Hengityksestä ja äänimaljarentoutusta on myöskin kyselty. Jos joku näistä kiinnostaa, niin laita viestiä tulemaan. Ihanaa jälleen tavata.🤗

Jyväskylässä on vielä hyvin hoitoaikoja varattavissa ennen juhannusta. Olisiko nyt sopiva hetki hoidattaa itseäsi ja huolehtia, että jaksamisesi on hyvällä tasolla vielä kesäloman koettaessakin.





Kaipaatko hetken pysähtymistä, hermoston rauhoittamista tai keho palautumista?Tiistaille ja keskiviikkoillalle löytyy vi...
01/06/2026

Kaipaatko hetken pysähtymistä, hermoston rauhoittamista tai keho palautumista?

Tiistaille ja keskiviikkoillalle löytyy vielä 50 min vapaat hoitoajat. Päiväaikoja on myös joitakin saatavilla.

Kalenterin käännyttyä kesäkuun puolelle teen jälleen nelipäiväistä työviikkoa nauttien pidemmistä viikonlopuista ja kesän ihanuudesta. Pidemmän kesäloman pidän jälleen heinä- ja elokuun vaihteessa.

Miten sinä nautit kesästä? Onko aikaa palautumiselle? Kaipaatko hoitoa voidaksesi paremmin kesälomien alkaessa?





Valmistuin viikonloppuna Hoitava Hengitys -ohjaajaksi. Sen sijaan, että aina hoitaisin manuaalisesti asiakkaitani toivoi...
28/05/2026

Valmistuin viikonloppuna Hoitava Hengitys -ohjaajaksi. Sen sijaan, että aina hoitaisin manuaalisesti asiakkaitani toivoisin voivani ohjata muutoinkin ihmisiä voimaan paremmin myös hoitojen välillä. Tiesin entuudestaan, että hengityksellä on merkittävä rooli hermostomme rauhoittamisessa, joten kiinnostuin koulutuksesta. Samalla olen saanut itse kokea hengitysharjoitusten vaikutuksia ja oppia lisää hengityksen merkityksestä terveyteemme.

Olen tehnyt itse hengitysharjoituksia nyt 2 kk ajan keskimäärin 2 krt päivässä. Harjoitukset on hoituneet muun arjen yhteydessä työmatkoilla, arjen puuhastelun lomassa tai muutoin oleillessani vain aloillani.

Suurin muutos on varmasti tapahtunut korvien välissä.🤭 Mieli on rauhoittunut hermoston rauhoittumisen myötä. Minulle on ihan tyypillistä, että päässä on ainakin 10 ajatusta meneillään. Työni on onneksi toiminut aina paikkana rauhoittua ja keskittyä yhteen asiaan kerrallaan.🙏 Harjoitusten myötä olen huomannut usein, kuinka pää voi olla tyhjä ja mieli rauhoittunut. On tilaa ja aikaa olla. Paineettomasti.

Monella tapaa palautuminen on parempaa. Herään aamuisin virkeämpänä. Salitreenin jälkeen lihakset eivät ole maitohapoilla tai kipeydy seuraavana päivänä. Airobinen kunto on kohentunut, vaikka kyllä edelleenkin toisinaan revittelen niin, että täytyy puuskuttaa.😅 Sitä ei kuitenkaan tapahdu enää yhtä herkästi. Avantouinnin aikaan ei myöskään tarvinnut haukkoa henkeä kylmään veteen kastautuessa.

Vaikka olenkin siitepölyallerginen ja muutoinkin allerginen, niin tänäkeväänä en ole kärsinyt oireista. Oma harjoitteluni jatkuu yhä osana arkirutiinejani. Toivon, että ajan myötä myös muut allergiani voisi helpottua kehoni histamiinin tuotannon vähentyessä.

Hengitys kulkee mukanamme joka hetki. Ei ole siis yhdentekevää kuinka hengitämme. Pääasiallisesti hengityksen tulisi tapahtua nenän kautta. Aina. No poislukien syöminen ja puhuminen. Minun mielestäni voi myös hymyillä ja nauraa suu auki niin, että ilo pääsee oikein kunnolla kuplimaan.😄

Nyt pohdiskelen hieman vielä sitä, miten tämä Hoitava Hengitys -ohjaajana toimiminen tulee osaksi aiempaa työtäni. Toiveena olisi ohjata pieniä ryhmiä ja pitää työpajoja. Pysyttele siis kuulolla, jos kiinnostuit. Siihen saakka hengitellään rauhassa ja nenän kautta.





Sain olla viikonloppuna avustamassa ja samalla itsekin kertaamassa ja oppimassa kraniotyöskentelyssä tarvittavia taitoja...
19/05/2026

Sain olla viikonloppuna avustamassa ja samalla itsekin kertaamassa ja oppimassa kraniotyöskentelyssä tarvittavia taitoja ja ennenkaikkea ymmärrystä.

Oli jälleen merkityksellistä saada konkreettisesti huomata ja oivaltaa sitä, että kuinka kudoksen päästäessä irti jännityksestä, vapautuu tuo energia jotakin muuta varten. Muutos voi näkyä ja tuntua niin fyysisellä, psyykkisellä kuin tunteiden tasolla. Mikä potentiaali ihmisessä onkaan, kun ei tarvitse pitää jostakin sellaisesta kiinni, mikä ei enää palvele.

Kurssi oli SomatoEmotion Release 2 kurssi, jolla harjoiteltiin juurikin tuota tunnetyöskentelyä. Oli kunnia saada olla mukana ja nähdä kuinka jostakin irti päästäminen vapauttaa ja mahdollistaa kasvun ihmeen meissä jokaisessa. Kevään tavoin voimme avautua kohti uutta kasvukautta.💚

Mistä sinä haluaisit päästää irti?





Äitienpäivää juhlitaan viikon kuluttua. 🌸Lahjakortti hoitoon on lahja, joka ei jää kaappiin lojumaan, vaan muistetaan ke...
03/05/2026

Äitienpäivää juhlitaan viikon kuluttua. 🌸

Lahjakortti hoitoon on lahja, joka ei jää kaappiin lojumaan, vaan muistetaan kehossa ja mielessä vielä pitkään. Se on lupa pysähtyä, hengittää ja tulla hoidetuksi.

Lahjakortilla saa juuri sitä, mitä siinä hetkessä kaipaa eniten – lempeää rentoutusta, kehon huoltoa tai kokonaisvaltaista hyvinvointia. Hoito räätälöidään vastaanottajan tarpeisiin yksilöllisesti.

Anna äidille (tai itsellesi) hetki, joka tekee hyvää.✨





Olen jo jonkin aikaa pohtinut mielessäni, miten voisin ohjata asiakkaitani voimaan paremmin ja pitämään itsestään huolta...
29/04/2026

Olen jo jonkin aikaa pohtinut mielessäni, miten voisin ohjata asiakkaitani voimaan paremmin ja pitämään itsestään huolta myös hoitojen välissä.

Työssäni huomaan päivittäin, miten ihmiset ovat stressaantuneita ja hermosto usein ylivirittynyt. Elämä ei päästä ketään helpolla.

Mitä tehdä, kun tarve hoidolle tulee yllättäen, m***a hoitoaikaa ei ole saatavilla juuri silloin?

Saamme paljon ympäriltämme neuvoja siitä, mitä meidän pitäisi tehdä, jotta voisimme voida paremmin. Eräs asiakas sanoi kerran osuvasti, että hänellä on paljonkin neuvoja jo valmiiksi tiedossa. Hänellä menisi kokonainen työpäivä aikaa päivittäin siihen, että voisi pitää itsestään huolta.🙈 Niinpä. Usein myös kuulen, että aika ja voimavarat on vähissä, että jaksaisi ja ennättäisi tehdä tarvittavia harjotteita. Suorittajana muistutankin usein myös itselleni, että kaikkea tarvitse tehdä kerralla. Pieni päivittäinen teko ja arjen valinta voi olla askel oikeaan suuntaan. Matka taittuu askel askeleelta.

Ja sitten, kun ajoitus on oikea ja asiaa on jo mielessään kypsytellyt, niin oikeat asiat tulevat vain vastaan. Niin kävi myös Hoitava Hengitys -ohjaajakoulutuksessa. Kiinnostuin aiheesta ja löysin itseäni puhuttelevan koulutuksen, mikä juuri oli alkamassa. Kiinnostuin, koska tiesin, että hengityksellä voimme vaikuttaa omaan hermostoomme. Ja se on kaiken perusta. Ja hengitämme jokatapauksessa. Miksi emme siis pysähtyisi hetkeksi asian äärelle ja opettelisi hengittämään oikein? Ja sitten tietoisesti hengittäisi päivittäin siten, että olisi parempi olla? Voilà! Olemme siis asian ytimessä ja ”harjoittelu” tapahtuu kaiken arjen keskellä ilman erillistä suorittamista.💗

Hoitava Hengitys pohjautuu Buteyko-menetelmään, missä lähdetään tasapainottamaan kehon happi-hiilidioksiditasapainoa. Ja kyllä tähänkin on omia harjotteita olemassa. Ne on kuitenkin helppo toteuttaa arjessa ja niiden opit alkavat ihmeen nopeasti tuntumaan omassa olossa.

Piakkoin jaan täällä omia kokemuksia, mitä olen saanut huomata harjoituksistani. Kannattaa jäädä siis kuulolle.😉





Oletko jo herännyt kevään myötä eloon ja tunnetko olevasi täynnä virtaa? Vai kenties tunnetko olosi entistä nuutuneemmak...
20/04/2026

Oletko jo herännyt kevään myötä eloon ja tunnetko olevasi täynnä virtaa? Vai kenties tunnetko olosi entistä nuutuneemmaksi, vaikka ympärilläsi kaikki hehkuttaa keväästä. Toiset heräävät henkiin valon myötä, kun taas toisille tämä voi olla raskasta aikaa, kun omat voimat on lopussa. Tärkeintä onkin pysähtyä kuulostelemaan itseään. Lempeydellä vain havainnoida, mitä itsessä tapahtuu ja miltä juuri nyt tuntuu.

Jos tuo itsensä kuulostelu tuntuu vaikealta, niin voidaan kuulostella ja harjoitella sitä yhdessä. Jos kaipaat lempeää läsnäoloa ja hoitoa, niin nyt on toukokuun ajat varattavissa.

Minulle toukokuu mahdollistaa jälleen ihanan innostavia opintoja. Olen kertaamassa kraniokurssilla. Erityisesti toivon saavani lisäharjoitusta toisten ihmisten kohtaamiseen ja terapeuttiseen läsnäoloon. Kuun lopussa valmistun myös Hoitava Hengitys -ohjaajaksi. Toivon näiden opintojen tuovan jotain uutta sisältöä työhöni sekä kykyä ohjata ihmisiä pitämään omasta hyvinvoinnista huolta myös hieromon ulkopuolella.









Tiesitkö, että suurin osa ihmisistä on ylihengittäjiä? Miten ihminen ylipäänsä voi hengittää väärin? Eikö hengittäminen ...
13/04/2026

Tiesitkö, että suurin osa ihmisistä on ylihengittäjiä? Miten ihminen ylipäänsä voi hengittää väärin? Eikö hengittäminen tapahdu itsestään? Mitä ylihengittämisestä voi seurata?

Ylihengitämme ja ”hakukomme happea”, jolloin kehossamme on epätasapaino hapen ja hiilidioksidin välillä. Se aiheuttaa monenlaisia fyysisiä ja psyykkisiä oireita.

Hengitäminen on osittain automaattista ja muunmuuassa aivot ohjaavat hengitystä. Hengittäminen on myös opittu tai totuttu tapa. Tietoisella hengittämisellä ja totuttuja virheellisiä tapoja korjaamalla voimme hengittää itsemme terveemmäksi ja voimaan kokonaisvaltaisesti paremmin.

Ylihengittäminen ylläpitää stressiä, hermosto on ylivirittynyt, kehon sileät kudokset kiristyvät ja keho muuttuu jäykäksi ja immuunipuolustus laskee. Myös astma ja allergiat ovat esimerkkejä kehon häiriötiloista, joita voidaan alkaa hoitamaan oikeanlaisella hegittämisellä.

Olen aloittanut Hoitava Hengitys -ohjaajakoulutuksen ja valmistun toukokuun lopussa. Opiskelu ja oma harjoittelu on täydessä vauhdissa. Voitte varmasti kuvitella, miten innostunut jälleen olen.😄

Tulevaisuudessa tulen ohjaamaan ihmisiä hengittämään ja voimaan paremmin. Haluan tarjota kokonaisvaltaista hyvinvointia nyt ja jatkossa. Tavoitteeni on, että pystyn ohjaamaan ihmisiä tekemään myös itse asioita oman hyvinvoinnin eteen.

Tästä aiheesta varmasti paljon lisää kevään aikana. Pysy siis kuulolla. Aurinkoisia päiviä sinulle.☀️









EloEllu kuhmoilee taas pitkästä aikaa 24-27.2. Jos kaipaat hoitoa, niin laitathan minulle viestiä p. 040-5501395. Tuumat...
11/02/2026

EloEllu kuhmoilee taas pitkästä aikaa 24-27.2. Jos kaipaat hoitoa, niin laitathan minulle viestiä p. 040-5501395. Tuumataan yhdessä, miten voisin auttaa sinua siinä hetkessä parhaalla mahdollisella tavalla.

Jyväskylässä maaliskuun ajat ovat myös varattavissa. Keväinen aurinko on jo pilkahdellut tuoden valoa ja iloa päiviimme.☀️ Huolehditaan yhdessä, että jaksat ja pystyt nauttimaan näistä päivistä ja jaksaminen on kohdillaan.






Osoite

KauppaKatu 12
Jyväskylä
40100

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita EloEllu :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti EloEllu :lle:

Jaa