Lävistykset vain ajanvarauksella nrosta: 045 647 5335 tai sähköpostilla [email protected], tai viestillä facebookin inboxiin. Minut löydät myös instagramista samalla nimellä �
Teen lävistämistä vain sivutyönä, niin en ole aina tavoitettavissa, enkä pysty välttämättä järjestämään aikoja pikaisella varoitusajalla. Lävistykset tehdään steriileillä välineillä ja titaanikoruilla, omaa ko
rua ei voi saada lävistysvaiheessa paikoilleen. Lävistyksen ikäraja ilman huoltajan allekirjoitusta on 16-vuotta, m***a myös sen ikäisiä suosittelen keskustelemaan asiasta huoltajan kanssa ettei tule ikäviä yllätyksiä. Alle 16-vuotiailta vaaditaan huoltajan allekirjoitus ja mielellään huoltaja mukaan lävistyspäivänä tai vähintäänkin niin että tavoitetaan puhelimitse ennen lävistyksen ottamista. Iästä riippumatta ota henkkarit mukaan, kun tulet lävistystä ottamaan. Ennen lävistyksen ottamista kannattaa syödä ja juoda hyvin ettei ala heikottamaan lävistämisen jälkeen. Jos tiedostat että sinulla on taipumusta huimaukseen ja huonoon oloon, muista kertoa asiasta lävistäjälle etukäteen ja ota joku saattaja mukaan. Suurin osa lävistyksistä voidaan tehdä myös makuuasennossa jos asiakas niin toivoo. Lävistyksen ottajan täytyy myös ennen lävistämistä muistaa että että lävistystä tulee hoitaa huolellisesti; muistaa tarvittavat pesut ja varoa kaikille kemikaaleille altistamista, huolehtia käsihygieniasta ja muistaa että lävistykseen ei kannata koskea kuin vain pesun yhteydessä. Pitää myös muistaa antaa lävistyksen parantua kunnolla, ennenkuin suunnittelee korun vaihtamista. Lävistystapahtumaan ei ole suositeltavaa ottaa pieniä lapsia mukaan, lävistäminen vaatii tarkkuutta ja keskittymistä ja perheen pienimmät eivät aina pyynnöistä huolimatta muista olla ihan rauhassa. En myöskään koe että tilanne olisi sellainen joka edes sopii pienille lapsille. Voit ottaa kaverin tai pari mukaan henkiseksi tueksi kun tulet lävistystä ottamaan. Katselijoiden pitää kuitenkin muistaa jättää lävistäjälle tilaa toimia ja liikkua. Kannatta kysyä mihin voi mennä katselemaan tai istumaan ettei ole edessä. Valokuvien ottaminen on ihan ok, onhan se mukavaa että jää lävistystilanteesta muistoja kuvien muodossa. Ja itsehän ei edes kunnolla näe niitä omia ilmeitään eikä sitä lävistystilannetta kovinkaan hyvin niin kuvista on mukava jälkeenpäin katsoa miltä se näytti kun siinä penkissä istuin. Videon kuvaamisesta pitää aina kysyä erikseen. Toivon aina että lävistystapahtuma olisi mahdollisimman miellyttävä ja positiivinen kokemus asiakkaalle joten toivon että tuot omat toiveesi ja huolesi mahdollisimman hyvin julki. Jos pelottaa tai ahdistaa, kerro se ääneen, teen kaikkeni että olosi helpottaa. Jos sinulla on jotain kysyttävää toimenpiteestä ennen ajanvarausta, vastaan kaikkiin kysymyksiin mielelläni, ei