Terapiapalvelut Sydämellä Oy

31/08/2026

27/08/2026

Tässä se nyt on❤️ Vieraileva kynä tekstini Hidasta elämää sivulle

Kirjoittaja Sari Manninen on kognitiivinen lyhytterapeutti ja neuropsykiatrinen valmentaja, joka on opiskellut myös pariterapiaa. Hän työskentelee työterveyshuollon asiakkaiden sekä ammattikorkeakouluopiskelijoiden parissa. Saria kiehtoo erityisesti ihmisen sisäinen maailma ja se, miten puhumm...

26/08/2026

26/08/2026

Tänään oli koulutuspäivä 1/3. Teemana Kehollinen lähestymistapa traumojen hoidossa. Paljon pohdinnassa, ja ihan konkreettisesti läsnä, turvallisuuden merkitys ja kokemus kehossa, ympäristössä, ihmisten kesken.
Päällimmäiseksi päivästä jäi kuitenkin mieleen lause tai pari. Ensimmäinen oli se, että "miten olen sen kanssa mitä on?"
Paljon on nykyaikana puhetta ja keinoja sekä virittämisestä, että rauhoittumisesta kehon tai hermoston suhteen, m***a miten olla sen kanssa mitä on, ilman, että sitä tarvitsee muuttaa tai korjata.
Ja toinen lause oli:
Aina voin hengittää. Jos muistan.
Minusta tuntuu, että tästä teemasta syntyy myöhemmin pidempikin pohdinta, blogiteksti kenties, m***a nyt vain itselle muistiksi tänne.
Herättääkö nämä lauseet sinussa jotain ajatusta?

18/08/2026

Kohta ilma muuttuu viileämmäksi. Aamut alkavat tuoksua syksyltä. Luonto alkaa vetäytyä hiljalleen kohti lepoa.
Moni huokaisee silloin kaihoisasti: Kesä meni jo. M***a kaikki eivät huokaise surusta.
Joillekin syksy on ensimmäinen hetki pitkään aikaan, jolloin tuntuu siltä, että saa taas hengittää.
Kesä kantaa mukanaan paljon kauniita asioita. Valoa. Vapaata. Yhteisiä hetkiä. M***a se kantaa myös paljon odotuksia.
Pitäisi nauttia, mennä, tehdä. Tavata ihmisiä. Matkustaa. Pitäisi käyttää valo hyödyksi. Olla energinen, iloinen.
Jos on jo valmiiksi kuormittunut, jokainen "pitäisi" voi muuttua pieneksi lisäpainoksi. Siksi syksy voi tuntua yllättävän lempeältä.
Arki palaa. Rutiinit palaavat. Ei tarvitse enää keksiä, mitä tekisi tai miksi ei jaksa tehdä kaikkea sitä, mitä muut näyttävät tekevän.
Luonto näyttää meille jotakin tärkeää. Puu ei pidä kiinni jokaisesta lehdestään ympäri vuoden. Se osaa päästää irti silloin kun on sen aika. Se vetää voimansa takaisin runkoonsa, ei siksi että olisi heikko, vaan siksi että elämä tarvitsee myös levon kausia.
Ehkä ihmiselläkin on lupa olla sellainen. Ehkä syksyn ei tarvitse olla luopumisen vuodenaika. Ehkä se voi olla paluun vuodenaika. Paluun omaan rytmiin. Paluun siihen, ettei kaikkea tarvitse jaksaa yhtäaikaa.
Luonto ei kilpaile vuodenaikojen välillä. Kevät ei ole syksyä parempi eikä kesä talvea onnistuneempi. Ehkä meidänkään ei tarvitsisi ajatella, että on olemassa vain yksi oikea tapa voida eri vuodenaikoina.
Jos sinä odotat syksyä enemmän kuin kesää, sinussa ei ole mitään vialla. Ehkä vain tiedät, milloin sinun on helpompi hengittää.
Luonto saa vetäytyä lepoon ilman syyllisyyttä. Ihmiselläkin on siihen sama lupa.

12/08/2026

Uusi ehdotus affirmaatiolauseeksi eli myönteiseksi voimalauseeksi.
Sopisiko tämä ajatus sinulle?

11/08/2026

Kenen ääni sinussa puhuu?
Meissä voi asua m***a erilaista ääntä. Kiroileva Siili vaatii ja arvostelee. Supersankari tarttuu toimeen ja selviää kaikesta. Aasi Ihaa ilmestyy paikalle, kun voimat loppuvat. Ja kaiken tämän keskellä Näkymätön Ninni saattaa vain toivoa tulevansa nähdyksi. M***a missä on Muumimamma?
Entä jos ankarimmankaan sisäisen äänen tarkoitus ei lopulta ole tehdä meille pahaa, vaan suojella- vaikka sen keinot olisivat käyneet raskaiksi?
Ehkä tavoitteena ei ole häätää yhtäkään näistä puolista, vaan pysähtyä kysymään:
Kuka heistä saa johtaa sisäistä keskusteluani?


🩷 Uusi kirjoitus: Kenen ääni sinussa puhuu?
Linkin kautta pääset käsiksi koko tekstiin.

Oletko koskaan pysähtynyt kuuntelemaan, kuinka m***a erilaista ääntä sisälläsi yhden päivän aikana puhuu? Yksi käskee ryhdistäytymään. Toinen vakuuttaa, että kyllä tästä selvitään. Kolmas haluaisi vain vetäytyä peiton alle ja olla hetken rauhassa. Ja jossain kaiken tämän keskel...

06/08/2026

Joskus puhumme itsellemme tavalla, jolla emme puhuisi kenellekään toiselle.

Affirmaatiot eivät ole taikasanoja eivätkä keino kieltää vaikeita tunteita. Parhaimmillaan ne ovat tapa harjoitella uudenlaista sisäistä puhetta - sellaista, joka ei perustu jatkuvaan arvosteluun vaan realistisen myötätuntoon. Tärkeintä ei ole toistaa lausetta johon et usko. Usein toimivampi ajatus on sellainen, jonka mielesi voi vähitellen hyväksyä.

Ehkä tämän päivän lause voisi olla:
"Voin olla keskeneräinen ja silti arvokas" tai "Keskeneräisyys ei määrittele minua"

Jos toistat sitä tänään muutaman kerran , et ehkä muutu hetkessä. M***a saatat vähitellen muuttaa sitä tapaa, jolla puhut itsellesi. Koska joskus juuri siitä alkaa suurin muutos.

29/07/2026

Joskus emme ole jumissa siksi, ettemme tietäisi tarpeeksi. Vaan siksi, että yritämme ratkaista koko matkan ennen ensimmäistä askelta.

Kaikkea ei voi nähdä valmiiksi.

✨ Uusin kirjoitukseni löytyy linkin takaa.

Ajattelu on yksi ihmisen tärkeimmistä kyvyistä. Sen avulla ratkaisemme ongelmia, opimme uutta, suunnittelemme tulevaa, punnitsemme vaihtoehtoja ja vältämme vaaroja. Ilman kykyä ajatella emme olisi selvinneet lajina kovinkaan pitkälle. Siksi ei ole ongelma, että ajattelemme. Ongelma syntyy si...

28/07/2026

Olen huomannut itsessäni jotain, jonka olin joskus ymmärtänyt, m***a ehtinyt jo unohtaa. Nimittäin sen, että kiire tappaa luovuuden.
Ei siksi, että ajatukset katoaisivat. Päinvastoin, niitä voi olla paljonkin. M***a kiireessä ne jäävät irrallisiksi. Ne eivät ehdi kohdata toisiaan. Niistä ei synny mitään uutta.
Tänä kesänä huomasin sen hyvin konkreettisesti. Loman alussa en yrittänyt väkisin mitään. Oli vain aikaa kävellä, olla luonnossa, liikkua, kohdata ihmisiä ja antaa ajatusten tulla omaan tahtiinsa.
Ja sitten tapahtui jotain yllättävää. Tekstejä alkoi tulla. Yksi synnytti toisen. Toinen kolmannen. Ja nyt niitä on virtuaalinen pöytälaatikko jo.., jollei pullollaan, niin sinnepäin.

Olen joskus yrittänyt kirjoittaa niin, että päätän vain istua alas ja tehdä tekstin valmiiksi. Joskus se onnistuu. Useimmiten ei. Parhaat tekstit ei nimittäin synny silloin, kun niitä pakottaa. Ne syntyvät vastaanotolla kuullusta lauseesta. Metsäpolulla luonnon havaintoihin peilaten. Automatkan aikana. Keskustelusta ystävän kanssa. Hetkellä, jolloin mieli saa vaeltaa ilman, että siltä vaaditaan mitään.

Silloin jokin alkaa rakentua.
Yksi ajatus löytää toisen. Kokemus yhdistyy havaintoon. Asiakkaan kertoma herättää muiston omasta elämästä. Ja vasta paljon myöhemmin huomaan, että teksti onkin jo melkein kirjoittanut itsensä.

Silti tänä päivänä kohtelemme pitkälti itseämme kuin koneita. Ajattelemme, että mitä enemmän teemme, sitä enemmän myös luomme. Kun luovuus ei vain toimi samalla tavalla kuin suorittaminen. Suorittaminen tarvitsee aikatauluja, tehokkuutta ja tavoitteita.
Luovuus tarvitsee tilaa. Se tarvitsee hiljaisuutta, pysähtymistä ja joskus jopa näennäistä joutilaisuutta. Hetkiä, jotka ulkopuolisen silmin voivat näyttää siltä, ettei tapahdu mitään. Todellisuudessa juuri silloin tapahtuu paljon.

Ehkä sama ilmiö näkyy myös muussa elämässä. Iloa ei voi pakottaa. Läheisyyttä ei voi kiirehtiä. Toipumista ei voi suorittaa. Eikä uusia oivalluksia voi komentaa ilmestymään. Niille kaikille voi kuitenkin tehdä tilaa.
Tilan ottaminen johti kohdallani siihen, etten joutunut etsimään aiheitani -vaan ne löysivät minut.

Lopuksi: ilokseni voin paljastaa, että pääsen Vierailevana kynänä kirjoittamaan Hidasta Elämää sivustolle, joten muutamat kirjoitukseni löytää siltäkin sivulta tämän tulevan syksyn aikana.