30/07/2026
*English in the comments*
Olen kasvanut rakentajaperheessä ja tottunut aika ronskiin huumoriin. Samoin ovat lapseni. M***a kahta asiaa en siedä: sovinismia ja rasismia.
Eräs reilun viidenkympin ikäinen tuttavamies laukoi pojalleni tämän nähdessään kaikenlaista härskiä “röh röh” -läppää. Mitä poikani kommentoi, kun kysyin uteliaisuuttani miltä tämä sinusta kuulostaa?
Hän oli aidosti hämmentynyt. Ei jotenkin ymmärtänyt.
“Miten edes voi…?”
Olin tyytyväinen hänen reaktioonsa. Jokin sellainen, mitä minäkin olen kasvanut kuulemaan, on väistymässä. Se tuntuu nuorista jo vieraalta.
Veljeni on minua kymmenen vuotta nuorempi. Tunnen hänen ystävänsä, ja monet juhlatkin on juhlittu yhdessä. Tässä porukassa mimmit ovat yhtä lailla arvokkaita ja kykeneviä kuin äijät. Ollaan aidosti tasavertaisia – ystäviä. Eikä sitä tarvitse erikseen korostaa tai tehdä numeroa. Se vain on niin.
Sama näkyy omassa ystäväpiirissäni. Isät kasvattavat tyttäriään siinä missä poikiaankin. He seisovat jalkapallokentän laidalla kannustamassa, letittävät hiuksia ja tanssivat kevätjuhlissa pienten prinsessojensa kanssa.
Kyllä se maailma muuttuu. Eikä aina huonompaan.
Tästä ei kai pitäisi erikseen kiittää, m***a kiitän silti.
Kiitos sinä mies, joka toimit toisin. Joka kuljet meidän rinnallamme. ♥️