Hevosvoimala

12/06/2026

Kuka uskaltaa pyytää apua lastensuojelusta ja mielenterveyspalveluista?

Suomessa puhutaan paljon varhaisesta tuesta, osallisuudesta, dialogista ja ihmisten kohtaamisesta. Silti liian moni ihminen pelkää juuri niitä palveluita, joiden tarkoitus on auttaa ja osittain syystä.
Tämä ei koske vain lastensuojelua. Se koskee laajemmin koko auttamisjärjestelmää. Jotakin on syytä pohtia, jos ihminen miettii tarkkaan, uskaltaako kertoa vaikeuksistaan viranomaiselle, lääkärille, terapeutille tai sosiaalityöntekijälle. Jos avun pyytämiseen liittyy pelko vallankäytöstä, leimaamisesta tai siitä, että oma ääni katoaa, järjestelmä ei toimi niin kuin sen pitäisi.
Tiedän tämän sekä asiakkaan että ammattilaisen näkökulmasta.
Sain lapseni 14-vuotiaana. Minulle kerrottiin, että suurin äidinrakkauden osoitus olisi luopua lapsestani. Niin suureen rakkauteen en kyennyt. Päätin pitää lapseni.

Samalla sain ensimmäisen oppituntini siitä, kuinka helposti autettava ihminen muuttuu huoleksi, tapaukseksi, ongelmaksi, jota ryhdytään ratkaisemaan.
Minut erotettiin koulusta. Opiskeluaikana en saanut perheasuntoa enkä toimeentulotukea. Moni asia tehtiin vaikeammaksi kuin sen olisi tarvinnut olla. Apua olisi tarvittu, m***a sen sijaan sain kokea kontrollia, epäluottamusta ja epäilyä. Viesti oli selvä: pärjää tai lapsi otetaan pois.

Myöhemmin valmistuin sosiaalityöntekijäksi. Työskentelin vuosia järjestelmän sisällä ja näin myös sen toisen puolen. Näin, kuinka hyvää tarkoittavat ihmiset voivat tehdä pahaa ilman pahaa tarkoitusta. Näin, kuinka ammatillisuus voi muuttua etäisyydeksi ja kuinka asiantuntijuus voi alkaa sulkea pois juuri sen tiedon, jota eniten tarvittaisiin. Näin kuinka epätoivoista on samm***aa tulipaloja sylkemällä ilman kunnon välineitä.
Olen pohtinut tätä paljon Michel Foucault'n vallan analyysin ja Paulo Freiren sorrettujen pedagogiikan kautta. Kysymys ei ole vain yksittäisistä työntekijöistä tai huonoista päätöksistä. Kyse on rakenteista. Siitä, kenellä on oikeus määritellä todellisuus ja kenen ääni saa tulla kuulluksi.
Kun viranomainen kirjaa havaintonsa asiakirjaan, siitä tulee helposti virallinen totuus. Asiakkaan kokemus muuttuu mielipiteeksi. Jos hän esittää toisenlaisen näkemyksen, hän ei näyttäydy tasavertaisena keskustelijana vaan helposti yhteistyökyvyttömänä, vastahankaisena tai ongelmallisena asiakkaana.
Silloin dialogi päättyy ennen kuin se on ehtinyt alkaakaan.
Ehkä koko kysymys voidaan tiivistää yhteen vastakkainasetteluun.
Rakentuuko auttamistyö ajatukselle "tarkkaile, tuomitse ja rankaise" vai ajatukselle "kunnioita, kuuntele ja kannusta"?
Ensimmäisessä mallissa ihminen nähdään ennen kaikkea riskinä, ongelmana tai puutteiden kokoelmana. Työntekijän tehtäväksi muodostuu havaita virheet, arvioida poikkeamat ja puuttua niihin. Musta piste valkoisella arkilla. Asiakas oppii nopeasti varomaan sanojaan ja miettimään, mitä uskaltaa kertoa.

Toisessa mallissa ihminen nähdään oman elämänsä asiantuntijana. Työntekijän tehtävänä ei ole hallita ihmistä vaan rakentaa yhdessä hänen kanssaan ymmärrystä, luottamusta ja toivoa. Tällöin myös vaikeista asioista voidaan puhua avoimesti.
Tällä valinnalla on valtava merkitys. Jos ihmiset pelkäävät tulevansa tarkkailluiksi, tuomituiksi tai rangaistuiksi, he eivät hae apua ajoissa. Jos taas he voivat luottaa siihen, että heitä kunnioitetaan, kuunnellaan ja kannustetaan, apua uskalletaan pyytää silloin, kun sillä on vielä suurin vaikutus.
THL:n linjauksissa korostetaan systeemistä työotetta, dialogisuutta ja suhteiden merkitystä. Ajatus on oikea. Käytännössä toteutuminen jää kuitenkin liian usein puolitiehen. Luottamus ei synny ohjeistuksilla eikä menetelmillä. Se syntyy kohtaamisissa.
Luottamus ei ole työn lopputulos. Se on työn ensimmäinen edellytys.
Tämä ei ole vain inhimillinen kysymys. Se on myös taloudellinen kysymys. Luottamuksettomuus tulee kalliiksi. Se näkyy pitkittyvinä asiakkuuksina, valituksina, oikeusprosesseina, työntekijöiden uupumisena, sairauspoissaoloina ja ennen kaikkea ihmisten pahoinvointina. Kun ihmiset eivät uskalla pyytää apua ajoissa, ongelmat kasvavat suuremmiksi ja kalliimmiksi ratkaista.
Nykyinen järjestelmä ei kuormita vain asiakkaita. Se kuormittaa myös työntekijöitä. Kun ammattilainen joutuu toimimaan tavalla, joka on ristiriidassa hänen eettisten arvojensa kanssa, seurauksena on kyynistyminen, uupuminen tai lähtö alalta. Kontrollikeskeinen järjestelmä ei vapauta ketään. Se sitoo sekä asiakkaan että työntekijän rooleihin, joissa kumpikaan ei voi olla aidosti ihminen.
Siksi kysymys ei ole siitä, pitäisikö valita asiakkaan vai työntekijän puoli. Molemmat ovat saman järjestelmän sisällä.
En kirjoita tätä siksi, että kuvittelisin omistavani totuuden. Kirjoitan puheenvuoron dialogiin. Haluan kysyä, millaisen auttamisjärjestelmän haluamme rakentaa.
Sellaisenko, jossa ihmiset pelkäävät kertoa vaikeuksistaan?
Vai sellaisen, jossa he uskaltavat pyytää apua?
Yhteiskunnan tärkeä kysymys ei ole vain se, kuinka hyvin palvelut tavoittavat ihmiset.
Yhtä tärkeä kysymys on: uskaltavatko ihmiset tulla niiden luo? Onko se ratkaisu vai lisää ongelmia?

05/06/2026

29/05/2026

Hei, haluatko tietää miten Hevosvoimala on kehittynyt? Mikä on ero kaikkiin muihin hevostoimintaa tarjoaviin tahoihin?

En valinnut tietä, tie valitsi minut.

Löysin tällaisen vanhan kuvan.
Kuvassa olen minä 15 v ja lapseni 1 v. Lyhyessä ajassa minusta oli tullut avioton äiti ja jotain hävettävää. En päässyt takaisin kouluun ja olisin tarvinnut sen kipeästi. " Itse olin soppani keittänyt, lusikoi siis".

Tästä alkoivat Ulla oppivuodet, joiden pohjalta kehittyi Hevosvoimala.

Toisaalla tällä seinällä on jo kirjan Prologi.

Tulevassa kirjassa avaan sitä, miksi ajattelen, kuten ajattelen. Näkökulma ei pyri olemaan ainoa oikea totuus, m***a yksi puheenvuoro altavastaajalta, kohteelta, objektilta. Kohde voi kasvaa subjektiksi, katsoa myös kriittisesti takaisin.

En häpeä, koska ei ole hävettävää ja kirjoittamalla tarkoitukseni on olla dialogissa ja saada häpeä sinne minne ajattelen sen kuuluvan, vaikka häpeää sijoitetaan eri ryhmille. Mitä on hyvä jokaisen sote-ammattilaisen tunnistaa jotta ei toimi tehtäväänsä vastaan.

Freiren sanoin Sorrettujen pedagogiikka: Älkää sopeuttako, vapauttakaa. Ja edelleen : Älä vie kalaa, opeta kalastamaan.

22/05/2026

Kirjaan Hevosvoimalan ideologiasta ja muustakin,
Sisältäni portin löysin-sopeutumisesta vapautumiseen

Ensimmäisen raakaversion lähetän nyt juuri ennen kuin pääsen maanantaina lonkkaleikkaukseen. Kirja kertoo mistä näkökulmasta ja miksi olen päätynyt näihin ajatuksiin.

"Keräsin häpeäni kämmenelle ja lauloin sen maailmalle — toivoen, että siitä voisi tulla silta välillemme ja että se koskettaisi jotakin meille kaikille yhteistä.

Ajattelin: piruako käyttäisin elämäni esittäen yhtään mitään, kun kaipaus on tulla nähdyksi ehjänä ja kuulua. Jollen saa tuntea kaikkia tunteita, saanko silloin edes olla olemassa?@

Tämä kirja on minun väitöskirjani. Vallankumous ei ketään vastaan, vaan joidenkin asioiden puolesta. Sen tarkoitus ei ole olla ainoa oikea totuus, vaan osa dialogia.

Tiede auttaa ymmärtämään ihmistä.
Taide auttaa kestämään ihmisenä olemista.
Laulu jatkaa siitä, mihin sanat eivät enää riitä — siihen, mikä jää tieteiden väliin." Näytä vähemmän

09/05/2026

Äitienpäivää Sinulle, sellaista kuin nyt juuri tarvitset, kaikesta huolimatta tai juuri siksi.

Äitiys on monelle kipeä asia, ei niin auvoinen kuin mielellään näkisimme.
Ehdin oman äitini kanssa puhua siitä, kuinka koin olleeni kamalan hankala lapsi ja tuottanut paljon surua ja murhetta. Äitini ja isäni sanoivat puolestaan, että tekisivät niin m***a asiaa toisin nyt, jos voisivat. Onneksi voimme pyytää ja saada anteeksi.
Elämä on ensi-ilta, ei kenraaliharjoitus.
Olkaamme armollisia itsellemme ja äideille
____________________________________________________

Kirjoitin tulevaan kirjaani SISÄLTÄNI PORTIN LÖYSIN -sopeutumisesta vapautumiseen

PROLOGI
Valkoinen katto
Muistan savun hajun.
Makasin pienessä sängyssä ja katsoin kattoa.
Katto oli valkoinen.
Ääniä en muista.
En itkenyt. Enää.
Vasta vuosia myöhemmin sain tietää, missä olin ollut. Ei mitään dramatiikkaa: äiti oli viikon leikkauksessa ja minulle oli etsitty hyvä hoitopaikka.

Seuraavan kerran olin siellä neljätoista vuotta myöhemmin.
Silloin olin neljätoistavuotias.
Ja minulla oli oma lapsi.

JOULUKUUN PAKKASESSA

Oli joulukuun päivä.
Seisoin lastenkodin terassilla ja katsoin ikkunan läpi sisälle.
Lasin takana oli pieni vauva.
Minun lapseni.
Minä seisoin ulkona pakkasessa.
Olin neljätoistavuotias.

4 sosiaalityöntekijää teki töitä kanssani. Suurinta rakkautta olisi antaa lapsi hyvään kotiin. Olin varma, että kuolen synnytykseen. Minulle oli sanottu, että voisin käydä hoitamassa lastani niin paljon kuin haluaisin.
Minulla olisi aikaa päättää.

M***a nyt seisoin ulkona.
Minut oli jätetty terassille.
Sain katsoa lastani vain ikkunan läpi.
Siinä hetkessä.
Minä päätin.
Tulee mitä tahansa minä pidän tämän lapsen.

Minulle sanottiin, että jos et pärjää, lapsi otetaan pois. Kaikki sosiaalityöntekijät hävisivät. Sain lapsilisää itsestäni ja lapsestani. Menin 15 v töihin. Kouluun en päässyt takaisin, vaikka olin oppivelvollisuuslain alainen.
Olisin huono esimerkki muille. Elimme vuotta 1967. Jossain kohtaa minusta oli tullut huono nainen, jolla oli avioton lapsi ja lastensuojelun asiakas

Tästä alkoivat Ullan oppivuodet. En valinnut tätä tietä, se valitsi minut.
___________________________________________________

Tellun, Dagstjärna FRA Tellus, syntymäpäivä oli äitienpäivän aatto. Nimi muistuttaa joka päivä ihmeellisen planeettamme rajoista. Nyt jo 8 v

02/05/2026

Tänään kirjoitin
Kun hyvät ihmiset tekevät pahaa

Hyvät ihmiset tekevät pahaa.
Eivät siksi, että haluaisivat pahaa, vaan siksi, että toimivat järjestelmässä, joka ohjaa heitä huomaamatta tarkkailemaan, tuomitsemaan , rankaisemaan ja syrjäyttämään.
Kun ihmisen tehtäväksi tulee bruttokansantuotteen kasvattaminen ja hänen arvonsa mitataan työmarkkina-arvolla, syntyy pahoinvointia. Sellaista pahoinvointia, joka tulee lopulta kalliiksi – myös kansantaloudellisesti.
Budjeteissa huomioidaan taloudellinen pääoma, m***a usein unohdetaan sosiaalinen ja kulttuurinen pääoma. Unohdetaan se, mikä rakentaa ihmistä sisältä käsin: yhteys, merkitys, kuuluminen.
Unohdetaan myös planeetan rajat, jotka tekevät kaikesta suhteellista. Mikään materiaalinen kasvu ei ole rajatonta.
Silti tavoittelemme onnea.
Ja meidät on opetettu etsimään sitä väärästä paikasta.
Meidät on ohjelmoitu haalimaan yhä enemmän. Tavaraa, saavutuksia, statusta. Olemme oppineet, että arvo tulee ulkoa.
Ja samalla voimme yhä huonommin.
Kansanterveys rasittaa kansantaloutta, m***a harvemmin pysähdytään kysymään, mistä pahoinvointi syntyy.
Onko se sairaus?
Vai seuraus?
Erityisesti lastensuojelussa tämä valinta on ratkaiseva.
Toteutetaanko mallia “tarkkaile, tuomitse, rankaise” vai “kunnioita, kuuntele, kannusta”?
Pidämmekö ihmisen pahoinvointia yksilön vikana vai ymmärrämmekö sen seurauksena liiallisesta kuormituksesta, yksinäisyydestä, turvan puutteesta?
Kun kuormaa puretaan, olo helpottuu.
Se ei ole mysteeri. Se on inhimillistä.
Tiedämme myös, että tietyn rajan jälkeen raha ja materia eivät lisää hyvinvointia. Silti järjestelmämme toimii kuin näin ei olisi.
Menestys ei suojaa yksinäisyydeltä.
Samu Haber on kertonut, että hänellä oli kaikkea: taloja, autoja, kelloja, menestystä. Ja silti, kun tuli paha olo, ei ollut ketään, jolle soittaa.
Se kertoo jotakin olennaista.
Ihminen ei elä tavarasta.
Ihminen elää yhteydestä.
Ihminen elää merkityksellisyydestä.
Toiselle tekeminen tuottaa tyytyväisyyttä. Se ei ole vain moraalinen ajatus, vaan kokemus.
Kun hoidan hevosta, hoidan samalla itseäni.
Kun kosketan hevosta, tulen kosketetuksi.
Kun laulan, ja laulun sanat kantavat yli vuosikymmenten, voin kokea yhteyttä niihin, jotka ovat eläneet ennen minua.
Eino Leino kirjoitti sanoja, jotka edelleen lohduttavat. Niiden kautta voi tuntea, ettei ole yksin.
Se on toisenlaista rikkautta.
Sellaista, jota ei mitata rahassa.
Hyvät ihmiset tekevät pahaa silloin, kun he unohtavat tämän.
Kun he alkavat nähdä ihmisen kohteena, resurssina, kustannuksena, huolena tai riskinä.
Kun he eivät enää kuule.
Kun he eivät enää kohtaa.
M***a samaan aikaan hyvät ihmiset voivat tehdä myös toisin.
He voivat pysähtyä.
Kuunnella.
Kunnioittaa.
Kannustaa.
Se ei vaadi lisää rahaa.
Se vaatii toisenlaisen tavan olla ja kohdata

Ja siitä alkaa muutos.