24/06/2026
Ekseema ei ole meille vain markkinointitermi, se on oikea iho-ongelma, jonka kanssa olen itse elänyt jo 50 vuotta.
Atooppinen ekseemaihottuma kädessä on haitannut niin siivoamista kuin nukkumistakin. Pahimmillaan koko kämmen osasta vereslihalle raavittu käsi on ollut kivulias kumppani vuosia, joten tiedän ne haasteet ja tuskan, mitä tällainen ongelma voi aiheuttaa.
Itseasiassa se oli alku koko Saaren Taian tarinalle. Koska lääketiede ei kyennyt auttamaan minua, koitin löytää tietoa vaivaan itse. Tästä syntyi vuosien oppimatka, joka lopulta on johtanut tähän päivään: 8 vuotta Saaren Taika ihonhoitoa heille, jotka ovat myös kokeilleet "kaiken" ja pettyneet tuloksiin kerta toisensa jälkeen.
Ensimmäiset Saaren Taika ihonhoitotuotteet olivat kulttimaineen saavuttanut Saaren Taika Teepuusaippua ja ihoa rauhoittava Kamomilla sheavoide. Ja vaikka tänä päivänä moni tuotteistamme on myös kliinisesti tutkittu ja niiden teho on mitattavasti todennettu, on nämä kaksi tuotetta edelleen mukana omassa jokapäiväisessä käytössäni ja samalla myös monien asiakkaidemme kestosuosikkeja.
Ekseemaan taipuvainen iho tarvitseekin ennen kaikkea hellävaraisen puhdistuksen tuotteella, joka ei kuivata eikä ärsytä jo valmiiksi stressaantunutta ihoa, ja heti perään riittävän suojaavan kosteutuksen.
Saaren Taika Teepuusaippua ja Kamomilla sheavoide ovat tuotteet, joita itse suosittelisin kokeiltavaksi, jos sinä kärsit tästä samasta vaivasta.
Katso linkistä, onko ihottumasi ekseemaa, atooppista ihottumaa vai jotain muuta ihottumaa muistuttavaa iho-oireilua:
https://www.saarentaika.com/ekseema/
Kommentoi jos sullakin on ollut arkea haittavaa ihottumaa👇