10/10/2026
Mielenterveydestä puhumisen ei pitäis olla tabu. Ei silloinkaan, kun puhumme omista kokemuksistamme.
Mäkin oon elänyt masennuksen ja varsinkin ahdistuksen kautta pitkiä pätkiä elämässäni. Oon myös elänyt läheltä toisen ihmisen vakavien mielenterveyden haasteiden kanssa.
Viimeinen vuosi on ollut mulle aika syvä sukellus itseeni. CI-koulutuksen myötä oon ymmärtänyt monia asioita itsestäni, omista reaktioistani ja toimintamalleista. Oon myös opetellut suhtautumaan itseeni uteliaammin ja lempeämmin. Sen sijaan, että syyttäisin, että m***a on jotain vikana, voin pysähtyä nykyään miettimään mitä m***a tapahtuu ja mistä se voisi kertoa.
Kuten Gabor Maté sanoo; me haavoitumme ihmissuhteissa, m***a myös toipuminen tapahtuu ihmissuhteissa. Siinä, että tulee kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi ilman arvostelua. Siinä, ettei tarvitse peittää omaa pahaa oloaan tai yrittää pärjätä yksin.
Haaveilen tulevaisuudesta, jossa voisimme puhua mielenterveydestä vielä avoimemmin. Että meidän ei tarvitsisi hävetä vaikeita vaiheita, piilottaa pahaa oloamme tai esittää pärjäävämme silloin, kun emme pärjää. Mulla on tästäkin liikaa kokemusta.
Ja ennen kaikkea, ettei kenenkään tarvitsisi jäädä yksin.
💫Tänään vois olla hyvä hetki kysyä joltain läheiseltä: Mitä sulle oikeasti kuuluu?💫