07/06/2026
Kevätkesän kukka- ja taimisesonki jatkuu vilkkaana ja taimia riittää vielä hyvin. Suurin kasvivalikoima löytyy luonnollisesti puutarhalta Rääkkylästä, missä on nähtävillä varsinkin erittäin laaja hyötykasvien lajisto.
Kukkapuolelta löytyy esimerkiksi monenväriset samettikukat ja kesäbegoniat, ruusu- ja mukulabegoniat sekä daaliat, joista komeimmat alkavat vasta nyt kukkimaan. Puutarhalla on lisäksi juuri valmistumassa isohko määrä tuoreita kukka-amppeleita.
Kukka- ja taimiteltat palvelevat edelleen Joensuun torilla (syyskuun loppuun saakka), Kesälahden torilla (kesäkuun loppuun saakka) ja Rääkkylän torilla (juhannukseen saakka). Kiteen Kytänniemen kukkateltta sulkeutuu keskiviikkona 10.6. Kiitos kaikille asiakkaille tähän asti.