02/09/2026
Ajattelin, että aloitan tällaisen sarjan Rudolf Steinerin Henkisen tiedon tie -kirjan opetuksista.
Olen lukenut sen useampaan kertaan ja palaan siihen aina uudelleen ja uudelleen.
Nimensä mukaisesti se on erittäin hyvä perusteos kaikille, jotka halajavat henkistä kasvua ja etenkin henkisestä maailmasta kiinnostuneille.
Alla oleva teksti sisältää lainauksia kirjasta, muttei ole kokonaan suoraan sieltä, olen vähän tiivistänyt asioita ja selitän oman ymmärrykseni mukaan.
Tämä ei ole mitään ainoaa oikeaa totuutta, vaan voit tutkia itsessäsi, miten nämä asiat resonoivat sinussa!
Kautta ihmiskunnan historian on ollut ihmisiä, jotka ovat olleet tietoisia siitä, että maailma on muutakin, kuin fyysisillä aisteilla havaittava.
Mysteerikouluissa (Steinerin mukaan salakoulu) näitä taitoja ja tietoja on opetettu historian saatossa aina.
Tämä "näkymätön" maailma ei ole kuitenkaan sen suurempi mysteeri kuin kirjoitustaito sitä osaamattomalle.
Ihmiseltä voi puuttua varoja tai kulttuuuriolosuhteet kirjoitustaidon oppimiseen. Henkiseen tietoon voi kuitenkin saada pääsyn jokainen, jolla on siihen vakava pyrkimys.
Se, joka haluaa saavuttaa tätä tietoa, ei anna esteiden häiritä etsiessään itselleen opettajaa. Toisaalta hänen täytyy ymmärtää, että hän joka tapauksessa saavuttaa tämän tiedon, jos hänen pyrkimyksensä on vakava. "Koputtavalle avataaan."
Tietoa ei kuitenkaan anneta enempää, kuin mihin oppilas on valmis.
Vain omasta sielustaan ihminen voi löytää ne välineet, jotka avaavat hänelle tien henkiseen tietoon. Hänen täytyy kehittää eräitä ominaisuuksia tiettyyn asteeseen, silloin voivat korkeamman tiedon tasot hänelle avautua.
Lähtökohtana tulee olla tietty mielensuunta, sielun perusasenne. Hengentutkija (huomaa, että Steiner käyttää sanaa tutkija, ei siis ole kyse uskomisesta!) nimittää tätä perusasennetta _kunnioituksen tieksi_, totuuden ja tiedon herättämäksi hartaudeksi. Vain se, jonka mielessä vallitsee tämä perusasenne, voi tulla henkisen tiedon oppilaaksi.
Ihmisellä on oikeus suunnata silmänsä valoon, m***a hänen täytyy ansaita tämä oikeus.
Totuuden ja tiedon kunnioittaminen on edellytys henkisen maailman havaitsemiselle.